Thursday, December 9, 2010

Life Is A Highway!

On aamuyö ja kello näyttää 1.40. Istun olohuoneen sohvalla, kynttilät palaa ja rauhallinen taustamusiikki luo mukavasti tunnelmaa näinkin normaalisti arkiseen ke-to väliseen yöhön. Siihen miksi kirjoittelen blogia näihin aikoihin on omat syynsä...


Niinkuin jo ehkä joistakin aiemmista kirjoituksista on käynyt ilmi, koulu on ollut mulle jo alusta lähtien täällä jenkeissä ihan mieletön ahdistuksen aihe. Ensimmäinen vuosi nyt ois vaikka menny korvatunturin historiaa lukiessa (joka sekin kuulostaa houkuttelevalta jos verrataan niihin vaihtoehtoihin mitä täällä on ollut) sillä muuten kokemukset oli uusia ja mielettömiä, eikä koulunkäynti tuntunut missään. Noh, toisena vuonna olin jo tulossa takaisin Suomeen sillä en kokenut tarpeeksi suurta syytä enää jäädä tänne maahan. Sitten tapasin mukavan amerikkalaisen tytön jonka kanssa mennä vierähti aikaa yli vuoden verran. Kaikki oli mahtavaa, paitsi koulu oli edelleen TÄYTTÄ PAS*AA! Jo seurustelusuhteen aikana mietin minkä helvetin takia teen töitä sellaisen asian eteen, joka ei voisi pyllykarvan verran kiinnostaa.


Vietin loppukesän tyttöystäväni perheen luona Cincinnatissa (Ohio), ja sen reissun jälkeen ajettiin sit elo-syyskuun vaihteessa takasin koululle James Madison Universityyn, Harrisonburgiin (Virginia). Kolmas vuosi koulua oli alkamassa, uusine kujeineen. Vielä siinä vaiheessa ei ollut mitään aavistusta mitä oli tulossa...


-----------------------------------------------------------------------------


Vajaa kuukausi kerkesi vierähtää kunnes autosta lyötiin jarrut pohjaan, auto luisuun ja ojaan. Eli erohommia. No sit meni pari viikkoa aikaa kömpiä ensin sieltä autonrämästä ulos, ja sen jälkeen ojasta märkänä moottoritielle. Sit alkokin tapahtuu.


Rajakylän ja Viidakkomiehen viisaat sanat ja teot inspiroivat hankkimaan kunnon menopelin elämän Highwayta varten ja tällä kertaa meikän menopelinä toimi oikea ruokavalio ja Super foodit. Vanha kulkuväline oli toki kivan näköinen, mukavan tuntuinen, ja ennenkaikkea VARMA (oikeessa automaailmassa vois verrata Toyotaan). Ja menokin oli ilman tuota viimeistä ojaan luisumista oikein mukavaa, helppoa, mutta liian ennalta-arvattavaa. Oma luonne on kuitenkin mikä on ja kaipasin elämään jännitystä, vauhtia ja hurjia tilanteita.


Pari viikkoa supereita ja luomusafkaa naamaan ja Ferrari oli valmiina starttiin. Yhtäkkiä meno oli niin hurjaa etten enää pystynyt katsomaan sivuille enkä taakse, vaan nokka oli tiessä kiinni. Täytyi siis keskittyä lujasti tähän hetkeen, katse eteenpäin, maali kaukana horisontissa mutta kuitenkin näkyvissä. Kaikki alkoi siis menopelin vaihdosta, ja tätä nykyistä en ainakaan vähään aikaan suostu vaihtamaan tuohon vanhaan, turvalliseen ja ennalta-arvattavaan Toyotaan. Välillä täytyy tietenkin pysähtyä tankkaamaan sitä elämän löpöä, ja varikkomiehet/naiset hoitavat hommat nopeasti ja käsittämättömällä tarkkaavaisuudella.


------------------------------------------------------------------------------


Matka Ferrarin kyydissä, elämän Highwaylla on ollut mielettömän opettavaista, inspiroivaa, ja hemmetin siistiä! Oikeen ruokavalion ja superien avulla oon pystyny nostaa fyysisen suorituskyvyn niin huippuun ettei siitä oo tarvinnut edes huolehtia enää (muutenkuin ne varikkokäynnit). Fyysisen suorituskyvyn kehityksestä konkreettinen esimerkki esim tämän päivän punttitreeneistä jolloin tein 23 leuanvetoa yhteen settiin. Kolme vuotta sitten sain vastaavassa testissä kiskottua 10 leukaa.


Kun fyysinen puoli alkoi olla pikkuhiljaa niin hyvässä kuosissa ettei sitä tarvinnut miettiä, oli aika keskittyä henkisen puolen kehitykseen, eli omien unelmien ja haaveiden tarkasteluun ja jahtaamiseen. Homma lähti hiljalleen käyntiin ihan oman inspiraation kuuntelemisesta. Aloin tehdä asioita joita itseä oikeasti kiinnosti ja jätin kylmästi sellaiset jutut väliin joita ei huvittanut tehdä (tarkoittaen käytännössä kaikkia kouluun liittyviä juttuja). Aloin löytää koko ajan enemmän ja enemmän mielenkiintoista opiskeltavaa, luettavaa ja koettavaa. Ensimmäiseksi innostuin luonnollisesti ruokajutuista. Luin kaikkea ruokavalioon liittyviä blogeja, kirjoja, uutisjuttuja ja katoin varmaan satoja David Wolfen, David Favorin, Jaakko Halmetojan, Viidakkomiehen ja muiden ravintogurujen youtube videoita. Sit aloin laittaa tietoa samantien käytäntöön. Aloitin tämän blogin, ja sen lisäks tekee ruokaohjelmaa läheisille ihmisille ja sain alkaa neuvomaan ystäviäni ja muitakin tyyppejä asiasta. Kahden kuukauden tekemisellä!!! Oon käynyt kouluja yli 14 vuotta ja sen aikana en ole koskaan aikaisemmin ollut näin innoissaan oppimistani asioista!! Mutta tämäkään tieto ei edes löytynyt koulukirjoista vaan ihan jostain muualta.


En jarrutellut missään vaiheessa vaan jatkoin koko ajan itseni, ja omien tietojeni kehittymistä. Koulu tuli aina viimeisellä sijalla, päivän viimeisillä minuuteilla jos jotain sen eteen oli pakko tehdä. Ja vaikka en ole aikaisemmin 14 vuotisen koulu-urani aikana tehnyt näin vähän töitä koulun eteen, niin tänä syksynä tuo vähäinenkin työmäärä on ollut enemmän kuin ahdistavaa. Aloin myös syksyn puolessa välissä meditoimaan melko säännöllisesti ja kuuntelemaan entistä enemmän sitä sisäistä ääntäni, intuiitiota, omaa sydäntä, joka on aina oikeassa!


Noin kuukausi sitten aloin kiinnostumaan Personal Development jutuista, ja lueskelin paljon mm. Steve Pavlinan artikkeleja. Sitä myötä innostuin Law of Attraction ilmiöstä josta mainitsin jo aikaisemmassa kirjoituksessani. Law of Attractionin periaate perustuu siis lähinnä siihen ajatukseen, että olemme täysin sitä mitä ajattelemme. En rupea sitä tässä kuitenkaan tarkemmin selvittämään, mutta tsekkaa toi Pavlinan teksti siitä ja tsekkaa myös tää youtube video!! (tykki video, vohkittu Viidakkomiehen blogista)


Seuraavaks tuli vastaan Tony Robbinsin Awaken the Giant Within kirja, jossa keskitytään oman ajattelun hallitsemiseen ja sitä kautta tietoiseen päätöksentekoon. Vaikka itse olenkin melko ulospäinsuuntaunut heppu, olen viime aikoina tajunnut että haluan tutustua ihmisiin paremmin, olla rohkeampi heitä lähestyessä ja unohtaa omat pelot sosiaalisessa kanssakäymisessä. Robbinsin kirjan innoittamana lähdin seikkailemaan Key Westiin viikon lomalle koulusta, olemaan avoin uusille ihmissuhteille ja kokemuksille. En antanut minkään rajoituksien estää minua olemasta oma itseni, vaan tein juuri mitä milloinkin huvitti, juttelin kelle huvitti ja yhtäkkiä elämä avautui samalla tavalla minulle kuin pienenä Visulahti konsanaan (jos joku ei tiedä mikä Visulahti on niin kannattaa se vaikka vielä aikuisiällä käydä tsekkaamassa, hieman kuumottavia ne dinosaurukset). Tsekkaa mun aikasempi kirjoitus Key Westin reissun ajalta.


Kaiken tämän syksyn aikana koetun ja opitun jälkeen, jonka hedelmiä pääsin Key Westin paratiisissa nauttimaan, kouluarki reissun jälkeen pamahti naamalle kuin märkä ja haiseva rukkanen. Edessä oli kolme viikkoa pelkkää koulukirjojen läpikäymistä, tehtävien tekemistä, esitysten pitämistä, yöreissuja kirjastoon, järkyttäviä määriä kofeiinia, loppukokeita ja arvosanoja. Kun loppukokeista on selvitty, olisi edessä kolmen viikon pituinen joululoma, jonka jälkeen sama koulurumbasamba ja ahdistus käyntiin. Tuomionpäivä tammikuun 10 pvä. Jos kolme viikkoa koulua kuulosti tarpeeksi jo ahdistavalta, niin mietin miten ahdistavaa elämäni tulee olemaan kun koulua on vielä tämän syksyn jälkeen vielä kuitenkin puolitoista vuotta.


Keskiviikkona 1. Joulukuuta tein ehkä elämäni tärkeimmän päätöksen. Olin juuri tullut kotiin lääkärin luolta edellisyönä saadun päänsärkykohtauksen takia. Skippasin sen takia päivän luennot ja kouluryhmä tapaamisen jossa oli tarkoitus valmistaa ryhmän kanssa yritysideaa, joka ei olisi voinut muutenkaan vähempää kiinnostaa (eikä kyllä kiinnostas ketään muutakaan). Luin kotiin tullessani sähköpostin johon oli yhdeltä ryhmäläiseltäni tullut viesti, jossa tämä nimeltämainitsematon tyttöhenkilö arvosteli ryhmäpanostani, asennettani työn tekemiseen ja muiden ryhmäläisten kunnioittamiseen. Oikeassahan tämä henkilö oli, en ollut koko syksyn aikana tehnyt yhtään ylimääräistä työtä ryhmäprojektin eteen, ja nekin hommat mitkä minulle jaettiin rykäisin niin nopeasti kuin mahdollista jotta pääsin taas "omien juttujeni" pariin. Ensiksi mietin että pitäisikö yrittää taas selvitä tilanteesta selittelemällä ja mielistelemällä jotta saisin tarvittavat pisteet projektista. Mutta melkeinpä heti sen fiiliksen jälkeen päätin että "nyt saa loppuu tää paska, se ahdistus mikä siitä tulee, ja kaikki se valehtelu ja esittäminen mitä siitä seuraa".


Tuona päivänä päätin että jätän koulun kesken ja lähden hakemaan opintoni maailmalta. Päätin myös sen että tästä päivästä lähtien pyrin olemaan täysin oma itseni, rehellinen itselleni ja muille, ja ennen kaikkea seurata sydäntäni loppuun asti.


Uusi elämä, uusi polku alkakoon...


"The moment that he Begins to walk along it, the Warrior of the Light recognizes the Path.
Each stone, each bend cries welcome to him. He identifies with the mountains and the streams, he sees something of his own soul in the plants and the animals and the birds of the field.
Then, accepting the help of God and of God's Signs, he allows his Personal Legend to guide him toward the tasks life has reserved for him.
On some nights, he has nowhere to sleep, on others, he suffers from insomnia. "That's just how it is," thinks the Warrior. "I was the one who chose to walk this path."
In these words lies all his power: He chose the path along which he is walking and so has no complaints."

-Ote Paulo Coelhon The Warrior of the Light (a manual) kirjasta




Loppuun vielä tämän syksyn teemaan liittyvä biisi.

Monday, November 29, 2010

Kookospähkinän metsästys

Ei jostain syystä video latautunu edelliseen postaukseen, joten tässäpä tämän pähkinän metsästysvideo erikseen.

Kokkeileppa ite!!

Paluu arkeen

Key Westin reissulta on palattu monta siistiä kokemusta rikkaampana. Iso Kiitos matkakumppaneille (Tommi, Sami, Juuso, Joonas, Samu, Heikki, Jesse, Miia, Anniina+kaikki muut joihin reissun aikana pääsin tutustumaan). Kirjoittelu jäi valitettavasti vähemmälle mut pitää taas muistuttaa itteäni et ketä varten tätä blogia lähinnä teen. Vaikka halu onkin jakaa hyvää tietoa muille, niin loppupeleissä kirjottamisesta ei tuu yhtään mitään jos sitä tekee vaan pelkästään muiden takia. Jotenka enpä ressaa siitä sen enempää...

Parit kuvat reissulta:
Hotellin keidas


Paikallinen turistien naruttaja- maksa kuvasta jossa koira chillaa aurinkolasit silmillä. (pitihän se maksaa)

Key Westin yön tunnelmia





Reissun kohokohta- oman kookosveden metsästys


Muutaman hyvän yrityksen jälkeen pähkinä suostui tulemaan alas. Kuvassa onnellinen kookospähkinän metsästäjä. Ps. maistui kookosvesi suoraan alkuperäisestä paketista oikein maukkaalle. Jos pihalta sattuu palmuja löytymään käykää ihmeessä hamstraamassa omat kookosvedet! Niinkuin paikallinen kookospähkinöiden kerääjä totesi:
"When you drink the coconut water, you taste the life"


Fyysinen kuositus jäi aika vähäiselle reissun aikana. Melkein joka päivä tuli vedettyy roskaruokaa, urheilut jäi vähälle,  ja kosteet illat näytteli pääroolia varsinkin loppuviikosta. Mut annetaan nyt sen verran itelle anteeks, ku muuten puitteet oli aivan huikeet ja fiilis koko ajan katossa! Nyt kun on taas palattu arkeen, niin vihersmoothiet ja uudet superit ollu melko kovassa käytössä. Aletaan taas päästä vanhoille leveleille.

Mut asiasta toiseen...

Viime aikoina oon kiinnostunut enemmän henkisen puolen kehityksestä. Senkin takia blogin kirjoittaminen on jäänyt vähemmälle, koska oon viime aikoina opiskellu ihan eri aiheita kuin ruokajuttuja. Toissa viikolla ostin muunmuassa Anthony Robbinsin- Awaken the Giant Within, jossa neuvotaan kuinka voidaan välittömästi oppia kontrolloimaan omasta henkistä, emotionaalista, fyysistä ja taloudellisesta kohtaloa. Kuinka tehdä välittömästi muutos asiassa jossa on aina muutosta kaivannut. Kirjassa on paljon käytännön neuvoja ja strategioita joiden avulla voi noita muutoksia alkaa tekemään.

Joten voi olla et rupeen laittaa näitä muitakin aiheita tänne blogiin koska loppupeleissä itseäni kiinnostaa ennenkaikkea kokonaisvaltainen hyvinvointi, johon kuuluu molemmat henkinen ja fyysinen puoli. 

Nyt ei enää pysy ajatus kasassa, niin parempi lähtee unille.

ps. tsekkaa Matti Rajakylän kirjoitus Hyvät teot. Puhetta mm. vetovoiman ja Karman laista. Itsellä ollut paljon samanlaisia ajatuksia viime aikoina joten teksti teki päräytti.

"We are what we think.
All that we are arises 
With our thoughts.
With our thoughts,
We make our world."
-The Buddha


Monday, November 22, 2010

Life is a playground- Key West day 3

Kolmas päivä Key Westin paratiisissa loppupuolella. Ollaan Tommin kanssa poolilla juomassa Blue Moon olutta ja fiilistellään tätä mennyttä päivää. Eilisyön rantaseikkailujen takia teki mieli nukkua vähän pitempään ja valitettavasti aamumeditaatiot jäi tältä päivältä väliin. Väsyneenä oli huomattavasti vaikeampaa saada itseäni huippufiiliksiin heti aamusta, mutta aikani uima-altaalla fiilisteltyä aloin pikkuhiljaa herätä uuteen päivään. Hyvä fiilis lähtee aina hyvästä fyysisestä olosta. Jos on fyysisesti väsynyt, on vaikeampaa saada itseään myös henkisesti liikkeelle. Tein tietoisesti töitä (punnerruksia, uimapyrähdyksiä ja voltteja altaaseen) jotta sain kroppani hereillä. Siitä sitten heränneenä aamupalalle (ajoitus aamupalalle venyi eilisillan takia sinne klo 13) läheisimpään ruokapaikkaan, joka valitettavasti sattuu olemaan McDonalds. Noh kun muuten puitteet fyysisen hyvinvoinnin kuosittamiseen täälllä on niin loistavat (aurinko, luonto, oma reenaus ulkosalla) niin ruokavaliossa voin antaa vähän periksi.

Tultiin takaisin poolille ottaa sitä kultaakin kalliimpaa D-vitamiinia ja punaista väriä ihonpintaan, Robbinsin kirja kauniiseen palaneeseen kätöseen, ja ajatukset eri taajuudelle. Robbinsin kirjan avulla olen oppinut tunnistamaan omia uskomuksiani, niin elämästä, itsestäni, ihmisistä, kuin kaikesta muustakin. Osa näistä uskomuksistani on minua edistäviä ja kehittäviä (empowering), kun taas osa on minua rajoittavia, taaksepäin vieviä (disempowering). Sillä ei ole suurta väliä ovatko uskomukseni oikeita vai vääriä, vaan se ratkaisee ovatko ne minua positiivisesti eteenpäin vieviä (empowering). Olen oppinut tunnistamaan noita omia "negatiivisia" uskomuksia ja tarkoituksena on tehdä ajatustyötä sen eteen että pystyn muuttamaan ne itseäni kehittäväksi.

Toinen juttu mitä jo eilisillan rantaseikkailun aikana rupesin kelailemaan on se että elämästä tulee ja pitää nauttia. Joka päivä. Elämä on kuin peli, suuri leikkipuisto, missä mahdollisuudet ovat käytännössä rajattomat. Ainoa asia mikä omaa seikkailua voi rajoittaa, on oma mieli. Jos sinulla on halu tehdä jotain "hullujakin" juttuja (kiipeillä puissa, tehdä punnerruksia uima-altaalla, jammailla bussissa täysillä oman mielimusan tahtiin), tee niitä! Silloin toimit juuri oman intuiition mukaan, ja olet täysin oma itsesi. Jos taas mietit, että mitähän muut ihmiset teoistasi ajattelevat...noh, silloin elät muiden ihmisten mielipiteiden mukaan ja oma elämäsi menee massan mukana. Voin sanoa, etten itsekään ole todellakaan päässyt irtautumaan noista sosiaalisista rajoituksista, mutta teen joka päivä sen eteen tietoisesti töitä (niin ajatusten tasolla kuin käytännössäkin) että joku päivä olen täysin vapaa leikkimään tässä aikuisten leikkipuistossa, mitä elämäksikin kutsutaan.


Leikki jatkuu, vain paikka ja välineet muuttuvat


Elämässä on paljon sääntöjä, normeja ja käyttämisetikettejä, joista suurin osa on täysin turhia! Esim mikä estää minua jahtaamasta iguaaneja, hyppimästä voltteja altaaseen, tai tekemästä leuanvetoja bussipysäkillä. Ensiksi tulee mieleen muiden ihmisten mielipiteet, ja seuraavaksi ehkä omat pelot siitä että tuo kyseinen iguaani sattuu olemaan lihansyöjä ja tarraamaan jalkaan kiinni. Miksi sitten lapset voivat tehdä kaikkia noita ja niiden lapsenomaisuutta pidetään ihailtavana asiana? Noh, lapset on lapsia, niidenhän kuuluu leikkiä. Missä vaiheessa sitten nuo leikit kannattaa lopettaa? Peruskoulussa, kun pitää ruveta leikkimään koulukirjojen kanssa? Vai ylä-asteella kun pitää olla se koulun coolein tyyppi, johon kaikki vastakkaisen sukupuolen edustajat ihastuu? No viimeistään sitten kun ollaan aikuisia? Niin millonkas sitä sitten ollaan aikuisia? Jaa ehkä liian paljon kysymyksiä, liian vähän vastauksia. Ehkä kuitenkin helpointa jättää noiden kysymysten ja vastausten miettiminen joillekin "sivistyneimmille"ja jatkaa vain sitä leikkimistä. Antaa muiden miettiä niitä vastauksia, sillävälin kun minulla on kiire saada siitä liskon hännästä kiinni. Silloin ei tarvitse koskaan aikuistua ja aina on hauskaa. Toki "aikuisena" on niitä pakollisia juttuja hoidettavana kun on vastuussa itse omasta elämästä, mutta jos muistaa pitää leikkimielisyyden aina hommassa mukana, voisin kuvitella että yhtäkkiä tuokin vastuu alkaa tuntua lastenleikiltä.

Päivätoimien jälkeen suunnattiin nokkamme kohti tuntematonta bussireittiä joka lopulta vei meidät ydinkeskustaan. Sieltä lampsimme kohti uusia rantoja, mutta ei me sinnekään sitten loppujen lopuksi päästy. Pysähdyttiin matkan varrella olevaan mukavan näköiseen kahvilaan ja käyntikerrasta muodostui oikein mukava kokemus. Innostuttiin juttelemaan paikallisten heebojen ja kuppilanpitäjän kanssa. Mukana seurueessa oli mm. Ian, joka chillasi letkeästi omassa pyörätuolissaan, tuuliviiri kulkupelin perässä lepattaen. Siinä kaverissa oli sitä jotain. Kaverit heitti läppää ja kukas se nauroikaan eniten ja näytti seurueen ilopilleriltä. No Ianpa hyvinkin. Tässäkin esimerkissä, meillä kaikilla oman onnellisuuden esteenä ja rajoitteena on vain se oma mieli, ei niinkään fyysiset ja ulkopuoliset jutut. Kahvilassa meni helposti pari kolme tuntia istuskellen, teetä juoden ja rupatellen. Mikäs sen mukavempi tapa viettää maanantai iltaa Key Westissa. Kuppila laitettiin kiinni seitsemältä ja suomiduon matka jatkui bussimatkan myötä takasin hotellille. Hotellille tultuani aloin kirjottaa tätä postausta ja samalla luin kovien tyyppien blogikirjoituksia. Hassu sattuma sinänsä mutta huomasin että Viidakkomiehellä oli täysin tämän päivän teemaan sopiva kirjoitus elämän seikkailusta. Suosittelen, kovaa tekstiä!!

Ulkopuolisen silmin voisi kuulostaa että päivässä ei mitään sen kummempaa ehtinyt tapahtua, mutta itselleni päivä oli jatkuvaa seikkailua heräämisestä (uima-altaalla) aina tähän hetkeen asti. Päivän hienoutta ei niinkään määrää ne tapahtumat, vaan se mitä niistä eteen tulleista tilanteista saa irti.

Nyt on aika lukea vielä kirjaa vähän aikaa ja sen jälkeen levätä huomista seikkailua varten!!

Sunday, November 21, 2010

Tutkimusmatka

Viime kirjoituskerrasta on jo sen verran aikaa että tuntuu ihan hassulta taas olla koneen ääressä päivittämässä blogia. Voin sanoa että on ollut ikävä kirjoittamista ja kuulumisten vaihtoa, mutta siihen on olleet omat syyt. Paaston jälkeen söin siis pari pvä ihan hulluna kaikkee raskasta, jonka johdosta luultavasti tulin hieman kipeäksi ja väsyneeksi. Koko viikonloppu meni sit vaan makoillessa ja lepäillessä eikä kirjotus- ja opiskeluhommat jaksanu kiinnostaa yhtään.


Tämän viikon alussa aloin olla jo taas aika kovissa liekeissä ja opiskelin paljon ruokajuttuja varsinkin tuosta Michael Pollanin- In Defense of Food kirjasta. Kirja on täynnä rautaista perustietoa länsimaisesta ruokakulttuurista ja mitä se on tässä maailmassa (etenkin länsimaissa) saanut aikaan. Kuten arvata saattaa, ei juurikaan mitään hyvää. Jos ruokavalion muutos ketään kiinnostaa, tuossa on erinomainen opus miten niitä omia ruokatapoja voisi lähteä muuttamaan.


Tiistaina törmäsin sitten Steve Pavlinan blogikirjoitukseen- The Law of Attraction. Useimmat on jo varmasti kuullu tästä teoriasta, mikä on tullut tunnetuksi varsinkin The Secret kirjan ansiosta. Tsekkaa myös allaoleva youtube video. Itse kuulin The Law of Attractionista ensimmäistä kertaa juuri The Secret kirjasta, mutta vasta Pavlinan tekstin luettuani aloin toden teolla toteuttamaan teoriaa käytännössä. Keskiviikosta lähtien kummia juttuja on alkanut tapahtumaan ja tuntuu kun oisin pääsemässä ihan uudelle tajunnan asteelle.



Viikko on siis menny näitä uusia juttuja miettiessä ja perjantaina alkoi sitten matka Key Westiin. Amerikan eteläisimpään paikkaan, saarelle joka sijaitsee Miamista 3h etelään. Edellisessä postauksessani toivoin lukijoilta vinkkejä uusia kokeiluja varten ja joku ehdotti meditaation harjoittamista. Olin tuota itsekin miettiny jo jonkun aikaa että haluisin sitä ruveta ihan säännöllisesti harjoittamaan (pari kertaa kuitenkin tullut jo kokeiltua). Päätin sitten että Key Westin reissun aikana aion meditoida aamuin illoin, mielellään meren läheisyydessä, ja parhaimmillaan auringonlaskun ja nousun aikana.


Ajattelin kirjoittaa reissun jokaisesta päivästä erikseen, ei niinkään ruokajuttuihin liittyen tällä kertaa vaan ihan vain kaikista niistä kokemuksista mitä viikon aikana tulee koettua ja tilanteista mihin ikinä sitten tulee eksyttyäkään.


Pysykää siis tutkalla!

Wednesday, November 10, 2010

Paasto kokeiltu, nyt uusia ideoita kehiin!!



Onpahan ollu huikee paaston jälkeinen päivä! Olo on ollut mahtava erittäin positiivinen koko päivän. Paaston jälkeen ois tosiaan tarkotus ottaa iisisti syömisen kanssa, mutta täytyy myöntää et ite en oo tähän pystyny. Aamulla tein kouluun vihersmoothien, päivällä söin kunnon annoksen sushia, ja nyt illalla söin kanaburriton ja päälle brasilianpähkinöitä. Ja voin sanoo et kaikki ruoat maistuu ihan törkeen hyvältä!! Oon aika varma et ois ollu paljon helpompaa ottaa myös näin paaston jälkeen iisisti ruoan kanssa jos mulla ei ois tosiaan ollu noita reenejä eilen ja toissapäivänä. Luulen et reenien takia alko olla niin heikko olo fyysisesti, et on ollu pakko vetää paljon safkaa päästäkseni tasapainoon. Hirvee ahmiminen siis käynnissä!!

Sain eräältä lukijalta kysymyksiä paastosta ja ajattelin mainita samat asiat myös tässä mitä tälle henkilölle kirjoitin:
- paastoja on monenlaisia, joten ennen omaa paastoa kannattaa ottaa selville minkälaista paastoa alkaa noudattamaan ja olla myös melko tarkka ohjeiden noudattamisessa (mutta kuitenkin kaikkein tärkeintä on kuunnella omaa kehoa jottei tule ylilyöntejä) tässä yksi- Master Cleanse-Lemonade Diet
- paaston aikana voi helposti tehdä normaalia työtä joka ei vaadi suurta fyysistä ponnistelua (ajattelua vaativat työt ovat jopa suositeltavia koska paaston aikana ajatus leikkaa kuin uusi partaveitsi ja samalla se vie ajatukset ruoasta ja nälästä)
- suurempaa fyysistä rasitusta suosittelen välttämään!! (kevyttä kuntoilua voi harrastaa kuten kävely, lyhyet lenkit)
-suolavesihuuhtelut suositeltavia paaston yhteydessä (voimistaa paaston tehoa)

Tsekatkaa allaoleva video jossa Angela Stokes veti 92pvä mehupaaston avulla!!! Hänen blogistaan varmaan löytyy lisää tietoa paastosta kiinnostuneelle.



Paasto herätti aika paljon keskustelua, varsinkin täällä meikäläisen tuppukylässä ja olin mielissään sen aiheuttamasta "kohusta". Loppupeleissä kyseessä ei ollut mistään sen hurjemmasta kokeilusta kysymys, mutta moni "tietämätön" luuli minun tulleen hulluksi halutessani kokeilla moista paastoa.

Siitä tulikin mieleen, että haluisin ruveta tekemään muitakin tämän kaltaisia kokeiluja niin ruokavalioon, kuin yleisestikin terveyteen ja kuntoon liittyen. Tiedä vaikka rupean harjoittelemaan maratoonia varten. Mutta jos teillä lukijoilla on ideoita, ajatuksia mitä minä voisin lähteä kokeilemaan ja testaamaan, otan ne mielelläni vastaan! Voin toimia koekaniinina ja näin kaikilla on hauskaa. Heittäkää vapaasti ajatuksia ja ideoita kommenttiboxiin, facebookiin (Ville Maaranen) tai mailiin villemaaranen@gmail.com. Lupaan että lähden toteuttaa parasta ideaa!

Ei muuta kun loistavaa päivää sulle!!


Tuesday, November 9, 2010

Paasto- Day 4 ja samalla viimeinen


Niinkuin videosta jo kävi ilmi, paasto jäi nyt tällä kertaa tuohon 4 päivään. Sen verran alkoi olla tänään fyysisesti heikko olo, ettei paaston jatkaminen tuntunut enää järkevältä. Ilman eilisiä ja tämän päivän tennis-ja punttitreenejä 5 päivän paasto olisi ollut täysin mahdollinen. Noh, ensi kerralla tiedän että paaston tekemiseen tarvitaan rauhallisempi ajanjakso jolloin voi ottaa vaan rennosti maaten ja vaikka leffoja katellen. Normaalia työtä voi tehdä mutta runsas fyysinen rasitus ei ole suositeltavaa.

Mitä olen lukenut mehupaastoista, olisi erittäin tärkeää olla rasittamatta ruonsulatusta paaston jälkeisinä päivinä ja jättää raskaammat ruoat vähemmälle. Syödä kahtena ensimmäisenä päivänä pelkästään hedelmiä, marjoja, pähkinöitä ja jonkun verran salaattia. Jotain helposti sulavaa ja kevyttä. Minähän tein siis juuri päinvastoin, mutta suoraansanottuna keho huuti ruokaa ja pakkohan sitä mahaa oli totella. Noh, sen näkee sitten onko siitä mitään haittaa että vedin ison laarin nuudelia katkarapujen ja kanan kera. Voinpahan sitten olla esimerkkinä miten juuri ei kannata toimia heti paaston loputtua.

Paasto oli erittäin mielenkiintoinen kokemus ja aion varmasti kokeilla toisenkin kerran. Vaikka fyysisesti välillä olikin raskasta, huomasin paaston vaikuttavan myös erittäin positiivisesti mm.
-parin ensimmäisen päivän jälkeen henkisesti erittäin pirteä olo
-rauhallinen, tasapainoinen ja hyvä fiilis
-ajatukset pysyi melkein koko ajan positiivisina pieniä nälkä ärtymystiloja lukuunottamatta

Laihduin näiden 4 päivän aikana reilut pari kiloa jos se jotakuta kiinnostaa, mutta nuo kilot tulevat varmasti muutaman seuraavan päivän aikana takaisin. Laihdutuskeinona paastoa ei välttämättä kannata pitää, ellei sitten paaston avulla ole tekemässä suurempaa elämäntaparemonttia. Paaston avulla on mm. helpompi aloittaa uuden terveellisemmän ruokavalion toteuttaminen.

Itselläni paaston tarkoituksena oli puhdistaa kehoa kokonaisvaltaisesti jotta paaston jälkeen syömäni ravinteet imeytyisivät paremmin ja saisin ruoasta enemmän irti. Nyt varsinkin kun tilasin uudet superfoodit toivon että puhdistuksesta olisi hyötyä niiden käytössä. Mielenkiinnolla odotan miten uudet superit tulee vaikuttamaan!

Jos jotakuta paastoaminen kiinnostaa, voi pistää kommentteja, kysymyksiä tai palautetta tänne blogiin, facebookiin, tai sitten suoraan minulle mailiin osoitteeseen villemaaranen@gmail.com.

Muutenkin otan mielellään vastaan kysymyksiä, kommentteja ja palautetta, joka taas motivoi minua etsimään enemmän tietoa!!

Lisätietoja paastoamisesta löytyy myös mm. näistä osotteista:
Lue lisäksi mielenkiintoinen artikkeli mehupaaston vaikutuksista tästä

Huomiseen!!!


Monday, November 8, 2010

Paasto- Day 3

Nyt ollaan jo yli puolivälin paastoa ja kohta paaston 3.s päivä pulkassa. Tää on ollut tähän mennessä helpoin päivä ainakin nälän suhteen ja muutenkin ollut loistava fiilis päivän mittaan.

Aamulla ei ois kiinnostanu lähtee kouluun ja teki mieli vaan jäädä makoilee ja juomaan kuumaa teetä (johtu ehkä osittain ensimmäisestä pakkasyöstä). Mut sit ylös sängystä päästyäni olokin alko mukavasti helpottaa ja koulutunnit meni mukavasti Michael PollaninIn Defense of Food kirjaa lukiessa ja omia tulevaisuuden suunnitelmia ylös kirjaillessa. Tunnin seuraaminen jäi vähän vähemmälle. Koulukirjojen sijaan repussa kulki mukana porkkana-ja greippimehut ja parit teepaketit. Kyllä siinä koulukavereilla oli kattomista ku Management kirjan sijaan poimin repusta kirkkaan oranssin väristä mehua ja rupesin sitä innolla ryystää oman kirjanin parissa. Oon huomannu et parhaiten saan opiskeltua omia juttujani juuri koulupäivän aikana ja jätän sit kouluhommat illalle, millon ei ajatus enää niin kirkkaasti kulje. Käytän siis kovimmat voimavarat ruokajuttujen opiskeluun ja pakolliset kouluhommat menee puolivaloilla.

Koulun jälkeen sit oli mukavasti aikaa ennen reenejä jatkaa omia opiskeluja. Ajatus tuntu leikkaavan kuin samurai-miekka ja hirveessä flowssa imin itteeni tietoo niin ruokajutuista kuin kaikesta muustakin. Kerkesin myös ottaa vanhempieni kanssa videopuhelua ja puhelussa tuli mielenkiintosia juttuja esille. Ensinnäkin oli puhetta noista D-vitamiinivajareista ja siitä kuinka porukat on nyt käyttänyt jo monta vuotta D-vitamiinitabletteja kesän jälkeen. Huomattavana erona ovat huomanneet että pimeän syksyn aikana ei oo ollu enää minkäänlaista väsymystä ilmassa! Omat D-vitamiinit pitäis tulla postissa hetkenä minä hyvänsä.
Toinen juttu mistä tuli puhetta oli Jodin käyttö ruokasuolassa. Oon kovaan ääneen mainostanu merisuolan käyttöä normisuolan sijaan ja olen edelleenkin vahvasti sitä mieltä että normi ruokasuola (myös se jodioitu versio) pitäisi jättää omasta ruokavaliosta pois. Rupesin sit tutkimaan tuota Jodin tarvetta ihmisellä ja mistä muualta sitä voi saada kuin ruokasuolasta. Löysin mielenkiintosia artikkeleja ja raportteja, ja tuun varmasti kirjottaa tuosta Jodista ja sen tarpeesta myöhemmin, kunhan on vähän enemmän aikaa käytettävissä...Yksi asia kerrallaan...

Päivän kovin koitos koettiin treeneissä, tai ainakin odotin siitä sellaista. Pelasin eka yhden tunnin tennistä, jonka jälkeen oli vielä tunnin punttitreeni päälle. Tennistä pelatessa oli välillä melko heikko olo, mut olo oli oikeestaan sama ku oisin jättänyt lounaan väliin ja menny pelaa puolityhjällä vatsalla. Eli pientä nälkää lukuunottamatta pystyin vetää normaalisti. Sit punttitreeneissä fiilis oli oikeestaan tosi hyvä eikä heikkoo oloa kerenny tulla yhtään. Join ennen ja reenien aikana greippimehua pari lasia mistä varmasti sain hyvin energiaa noihin treeneihin. Jaksoin tehdä normitreenin päälle jopa parit ylimääräset vatsat! Fysiikkakoutsi kyseli miten oon jaksanu ja hehkutin kuinka yllättävän hyvä olo oli reenatessa. Kehotti jatkamaan mehupaastoa perjantaihin asti jos fiilis pysyy samana. Jaa, no vaikka nälkä ei oo enää hirveesti vaivannukaan, niin kyllä sitä lämmintä ruokaa ja naposteltavaa tekis mieli syödä. Ei jaksais odottaa et pääsee taas tekee jotain hyvää ruokaa!!

Nyt näin illalla on nälkä päässyt taas yllättämään ja muutenkin aika väsyny olo päivän treenien jälkeen. Mut erona kahteen edelliseen päivään on ollu se, että näläntunne ei oo enää aiheuttanu suurta ärtymystä kuten aikasemmin. Muutenkin oon yleensä nälkäsenä kuin perseeseen ammuttu karhu, joten jospa mie oon päässy nyt siitäkin huonosta puolesta eroon. Koko päivän on ollut tosi positiivinen ja hyvä olo henkisesti, vaikka välillä fyysisesti on ollutkin raskasta. Varsinkin päivällä oli semmonen flow olotila, mikä on yleensä ollu ku oon syöny jotain superfood pirtelöitä. Ei niitä supereita näköjään tarvii enää syödä jos kerta liekkiin pääsee myös paastoamallakin. No joo ehkä siinä flowssa ja liekissä on kuitenkin mukavampi olla täydellä vatsalla.

Nyt ois enää siis paastoa kaks päivää jäljellä ja vaikka tähän mennessä ollukin mielenkiintonen kokemus, niin kyllä sitä tekee mieli päästä jo kiinteän ruoan pariin. Voisin jopa nyt suostua syömään kurpitsapiirakkaa joka ei yleensä kuuluu meikäläisen herkkulistalle....Tai no ei oikeestaan millekään listalle, pitäis melkein kieltää lailla moinen teos, korkeintaan sitä vois just antaa tosi nälkäsille ja just paaston lopettaneille tyypeille.

Huomenna uudet kujeet ja samat mehut! Adios amigos

Tähän loppuun vielä biisi kaikkien mieltä nostattamaan!!

Sunday, November 7, 2010

Paasto- Day 2


Tänään oli hyvää aikaa edistää vähän blogin ulkoasua ja lisäsin tonne sivuun hyviä linkkejä eri sivustoihin ja blogeihin mistä oon itse tähän mennessä kerännyt paljon informaatiota.

Ihan ensimmäiseks mun kiinnostuksen super foodien pariin sai Viidakkomies, jonka olen tuntenut jo vuosia tenniksen kautta. Olli on ollut suunnan näyttäjänä niin monelle, että se on lisännyt minunkin inspiraatiota lähteä levittämään tätä "foodismin" sanomaa. Iso kiitos siis Ollille kaikista vinkeistä ja neuvoista mitä oon saanu niin kasvotusten kuin bloginkin kautta! Kannattaa ehdottomasti tsekata suomen Viidakkomiehen blogi.


Oot ihan(a) Gay!

Varsinkin tässä viime aikoina suurena inspiraation lähteenä on toiminut entisen olympiataso uimarin Matti Rajakylän- On a hippie trail blogi. Vielä noin 6vkoa sitten kaipasin elämääni suurta muutosta erottuani tyttöystävästäni. Eron lisäksi koin muutenkin olevani itseni kanssa melko hakoteillä ja jotain oli tehtävä. Löysin tuon Rajakylän blogin Ollin kautta ja luin blogin läpi noin viikossa. Blogissaan Rajakylä kertoo isosta elämänmuutoksestaan ja siitä kuinka hän lähtee etsimään oikeaa vapautta maailmalta vuoden pituisen reppureissun muodossa. Hänen kirjoituksistaan sain paljon voimaa oman elämänmuutokseni alussa. Rajakylällä on loistavia tekstejä vapaudesta, ihmissuhteista ja ylipäätänsä elämästä. Lisäks kaveri on vielä foodeilla ja vähän väliä liekeissä! Suosittelen lämpimästi.

Linkkien lisäks pistän aina joka viikko kyselyn pystyyn jostain ajankohtaisesta asiasta joten jos tuut vierailee sivuille niin anna oma mielipiteesi/kantasi. Tällä viikolla siis kysymys Kärsitkö syysväsymyksestä? Tohon aiheeseen liittyen kannattaa lukea edellinen kirjoitus D-vitamiinin puutteesta.


No sit paasto asioihin...

Eli kohta puoleen on mehupaaston 2 päivä takana ja tällä hetkellä olo on ihan mukava jos ei kauheeta nälän tunnetta lasketa. Aamulla tein taas jo kahden päivän perinteeksi muodostuneen suolavesipuhdistuksen ja sen jälkeen köllötelly sohvalla jos jonkinlainen muki kädessä ja dataillut. Mitään portaiden nousua raskaampaa en ois voinu kuvitellakaan tänään tekeväni.
Tää päivä on selvästi ollu vähän vaikeempi ku eilinen mut kaiken kaikkiaan kokemus tähän mennessä on helpompi kuin mitä odotin. Ainoat hetket jollon on tehny ihan sikana ruokaa mieli oli eilen yöllä (nuuhkin kaikki ruoat jääkaapista läpi ja aika lähellä kävi et olisin menny jotain maistelee) ja pari kertaa tänään. Sit jos on ollu kauhee nälkä, oon ottanu joko ison mukin porkkanamehua tai ruvennut litkimään teetä. Tee yleensä on rauhottanut massua kummasti.

Mitä on kuullut ja lukenut, mehupaaston kaks ensimmäistä päivää on yleensä vaikeimmat mut sen jälkeen pitäis helpottaa ja tulla hyvä olo. Ei kuulemma pitäis olla enää nälän tunnetta ja muutenkin mielen kuuluis olla kirkas. Noh, tällä hetkellä ainakin on nälkä ja pää on aika sumuissa... Johtuneekohan kuitenkin siitä et oon vaan maannu sohvalla koko päivän??

Päivän mittaan on menny suurinpiirtein saman verran juomaa mitä eilen ja oon huomannu tykkääväni porkkanamehusta entistä enemmän. Melkein vois ruveta sitä jatkossakin juomaan!
Huomenna ehkä kovin haaste on tennis- ja punttitreeneistä selviäminen. Toivon mukaan virtaa ois vähän enemmän kun tänään, muuten voi tulla tukalat paikat.

Minä jatkan nokkosteen juomista ja ajattelin aloittaa leffan katselun, jotta sais noi ajatukset Chipotlen burritoista ja McDonaldsin hampurilaisista veks!

Palataan huomenna!

Saatko tarpeeksi D-vitamiinia?





Oon tässä ihmetelly kun viime aikoina on ruvennut väsyttää entistä enemmän, joutunu nukkuu päiväunia ja muutenki yleinen pirteystaso on laskenut huomattavasti. En oo kuitenkaan mitään muuttanu ruokavaliossa vaan menty samalla linjalla mitä viimeset 5vkoa ja aikasemmin olo on ollut koko ajan loistava. Treeneissäkin oon huomannu et on paljon väsyneempi olo eikä jaksa vetää ihan samalla tavalla ku aikasemmin. Rupesin sit miettii mistäkähän tää voi johtua...

Täällä Harrisonburgissakin alkanu talvi tehdä tuloaan ja ilma on huomattavasti viilentynyt ja joutunu laittaa paksumpaa vaatekerrastoa päälle. Ulkonakin tullu oltuu nyt huomattavasti vähemmän ku aikaisemmin. Vielä noin pari viikkoa sitten tuli kuitenkin pelattuu aina pari tuntia päivässä tennistä vähissä vaatteissa mutta nyt oon ulkona ehkä tunnin verran päivässä, ja senkin ajan kunnon kerrasto päällä.

Hmm, eli muuten kaikki on samalla lailla mut en oo ollu tarpeeks ulkona ja saanu tarpeeks auringonvaloa. Ja mitäs siitä auringonvalosta saikaan? D-vitamiiniapa hyvinkin.

Oon paljon kuullu puhuttavan D-vitamiinin tärkeydestä varsinkin talvella, mutta jotenkin en oo sitä aikaisemmin ees sen tarkemmin miettiny. Jotenkin vaan ajatellu et se väsymys kuuluu siihen pimeään ja kylmään ajanjaksoon. JA PASKAT, sehän johtuu ihan täysin vaan D-vitamiini vajareista jotka on ihan helposti korjattavissa.

Sit törmäsin Juhana Harjun artikkeliin Saatko tarpeeksi D-vitamiinia?

Harju kirjoittaa:

D-vitamiini on kuuma puheenaihe ravitsemustieteessä, ja kiinnostus on levinnyt valtamediaankin. Eikä ihme, sillä D-vitamiinin puute on maailman yleisin ravitsemuksellinen puutos. Miksi D-vitamiinia pitäisi ottaa purkista? Ovatko kasviperäinen ja eläinperäinen D-vitamiini yhtä hyviä? Paljonko D-vitamiinia on syytä ottaa päivässä?

D-vitamiinilla on vaikutusta koko terveyteemme
...1980-luvulla tutkimuksissa paljastui, että D-vitamiinilla on vaikutusta lähes kaikkiin kehon kudoksiin ja elimiin. Lisäksi D-vitamiini säätelee ainakin 200 geeniämme. Jos sitä ei saada tarpeeksi, solujen ja kudosten toiminta voi häiriintyä. Niinpä ei olekaan ihme, että D-vitamiinin puute on yhdistetty lukuisiin sairauksiin.
D-vitamiinin puute tai vajaus lisää muun muassa liikalihavuuden, diabeteksen, verenpaineen kohoamisen, sepelvaltimotaudin, sydämen vajaatoiminnan, useiden eri syöpien, MS-taudin, osteoporoosin, influenssan, Crohnin taudin, munuaistaudin ja masennuksen riskiä. D-vitamiinilla ja sen johdannaisilla voidaankin hoitaa useita sairauksia.

Viralliset suositukset laahaavat jäljessä
...Noin puolella suomalaisista seerumin D-vitamiinitasot jäävät ainakin jossain vaiheessa vuotta kriittisen 50 nmol/l tason alle. Vain muutamalla prosentilla D-vitamiinipitoisuus on ympäri vuoden optimaalisella 80–100 nmol/l tasolla. D-vitamiinisuositusten tuntuva nostaminen ehkäisisi sairauksia, parantaisi elämänlaatua ja pidentäisi elinikää.

Paljonko D-vitamiinia tarvitaan?
Useimmat aikuiset tarvitsevat D-vitamiinia syyskuun alusta toukokuuhun loppuun noin 50 mikrogrammaa päivässä.
...Huomattava on, että vanhukset, osteoporootikot, laitospotilaat ja kesäiseltä auringonpaisteelta suojautuvat tarvitsevat D-vitamiinilisää ympäri vuoden.
...Mikä on sitten liikaa? Monien mielissä kummittelevat vielä vanhat varoitukset D-vitamiinista rasvaliukoisena vitamiinina, jonka liiallinen saanti on myrkyllistä. Näin onkin, mutta D-vitamiini on myrkyllistä vasta huomattavan korkeina annoksina. Virallinen turvallisen saannin yläraja on tosin vieläkin aikuisilla 50 mikrogrammaa päivässä. D-vitamiinitutkijat, kuten professori Reinhold Vieth, ovat kuitenkin osoittaneet, että turvallisen saannin yläraja on tosiasiassa 250 mikrogrammaa päivässä.

D-vitamiinia purkista vai auringosta?
Osaltaan maailmanlaajuinen D-vitamiinin puute johtuu siitä, että meitä on vuosikymmenet peloteltu ihosyövällä. Ihosyöpää ei kuitenkaan merkittävästi aiheuta maltillinen ja järkevä auringonotto, vaan esimerkiksi lapsuudenaikaiset palamiset.
...Suomen leveysasteilla auringon vaikutuksesta D-vitamiinia muodostuu ihossa merkittävästi vain toukokuun alusta elokuun loppuun.
...Teoriassa D-vitamiinia voi saada riittävästi ilman D-vitamiinilisän käyttöäkin. Se edellyttää käytännössä esimerkiksi sitä, että kesäaikaan otetaan säännöllisesti aurinkoa, talvella käydään aurinkomatkalla etelässä ja sen lisäksi syödään useamman kerran viikossa rasvaista kalaa, esimerkiksi lohta. Harvat kuitenkaan tekevät näin.

Valitse D3-vitamiinia sisältävä öljykapseli
...D3-vitamiinia pidetään luotettavammin toimivana ja biologisesti aktiivisempana muotona.
..D-valmisteista osa on kuivatabletteja ja osa öljykapseleita. Öljykapseleista D-vitamiini voi imeytyä jonkin verran paremmin. D-vitamiinin lähteenä ei pidä käyttää kalanmaksaöljyä, koska se sisältää niin runsaasti A-vitamiinia, että se voi heikentää luustoa.



Lue koko artikkeli kokonaisuudessaan Ylen-sivuilta tästä!

D-vitamiini kapseleita ja muita lisiä on markkinoilla lukuisia, ja erot niissä voi olla suuria. Itse tilasin vuoden D-vitamiinivarastot iHerb.comin nettisivuilta itse suomen ainoan Viidakkomiehen suosittelemana!

Väsymyksen ei tarvitse kuulua syksyyn ja pimeään ajanjaksoon! Sen voit helposti selättää lisäämällä D-vitamiinin saantiasi. Lupaan että kokeilu ei varmasti sua tapa.


Nyt kysynkin Saatko sinä tarpeeksi D-vitamiinia?



Saturday, November 6, 2010

Paasto- Day 1

Eka paaston päivä alkaa olemaan loppupuolella ja voin jo heti näin kärkeen todeta että onpa ollut helppoa! Toki on ollut hetkiä jolloin ruoka on käväissyt useaankin otteeseen mielessä, mut ihan vain sen tottumuksen takia. Vaikein hetki tänä päivänä oli tuossa vähän aikaa sitten ku menin nuuhkimaan jääkaappiin aurajuustopurkin sisältöä. Aah sitä tuoksua! Jo käväisi sekunnin murto-osan mielessä että eihän nyt yksi siivu juustoa tunnua missään. Noh en siihen sitten koskenut, vaan laitoin kupin teetä kiehumaan.

Päivä alkoi oikein hyvin levättynä ja heti sängystä ylös noustessani laitoin suolat vesimukeihin ja sisältö kurkusta alas. Ystäväni neuvosta tein tuon suolavesipuhdistuksen nyt aamulla tyhjään vatsaan iltatoimien sijaan ja sehän toimi siis oikein mainiosti!
Suolavesipuhdistuksen ja viinalla läträämisen ero on muuten loppupeleissä aika pieni. Viinalla läträämisen jälkeen massuun kerätyt ruoat ja myrkyt tulee ulos seuraavana aamuna suun kautta ulos, kun taas suolavesipuhdistuksessa ne samat shitit tulee toisesta päästä. Saa siis jokainen vapaasti valita haluuko sitä shaissea haistella vai maistella.

Sit päivän mittaan oon juonu eri mehuja ja teetä, sekä tehny omaa juomasekotusta.

Porkkanamehu toimii ainaki näin ekana päivänä moitteettomasti, ja täyttää mahaa mukavasti. Sitä oonkin juonu silloin ku nälkä on yllättänyt. Greippimehu on sit taas piristäny mukavasti. Omaa juomasekotusta oon tehny puristamalla veteen puolikkaan sitruunan, lisännyt hyppysellisen suolaa ja makeudeks lisänny agave nectaria.

Tee toimii mukavasti elimistön puhdistajana, varsinkin vihreä tee. Vihreän teen lisäks oon juonu nokkos- ja voikukka teetä. Kaikilla näillä eri teellä on omat vaikutuksensa, ja ne tepsii niin moneen eri vaivaan (varsinkin nokkonen) et menis liian pitkään kertoa niistä kaikista joten tsekkaa ite;)

Tässä vielä minkä verran mitäkin on mennyt:
-Porkkanamehua n. 8dl
-Greippimehua 8dl
- Sitruunavettä n. 1l
-teetä noin 6 kuppia

Vaikka on paljon nestettä menny, niin voin sanoo et ei noilla nälkä lähe! Nyt tässä kirjottaessa nimittäin maha alkanut mukavasti kurnimaan. Siinäpähän maha valittaa, ei tunnu missään!

Huomiseen!



Friday, November 5, 2010

Paasto alkakoon

Työntäyteinen viikko takana ja mehut on poissa. On ollu laskujen maksamista, kokeisiin lukemista, ensi vuoden kurssien valitsemista ja kaikkea muuta mukavaa. Nyt on kuitenki arkiviikko pulkassa ja on aika alottaa täydellinen kuositus!

Alunperin piti paasto alottaa jo torstaina, mutta päätin sitä siirtää parilla päivällä ku tiesin että tänään perjantaina oli tiedossa vielä kova punttitreeni normi tennistreenien päälle. Joten huomisaamusta lähtien Maarasen poika juo kaikenlaisia mehuja ja muita litkuja seuraavat 5 päivää. Nam Nam!

Kävin tänään ostaa kaupasta tarvikkeet paastoa varten ja paljon sieltä nestepitoisia tuotteita irtos.


mm.
-100% luomuporkkanamehua
-100% luomugreippimehua
-kookosvettä
-päivänkukka, nokkos, ja vihreää teetä
+sitruunoita, joita puristelen sit veteen








Aion siis kirjottaa tuntemuksia ylös paaston jokaiselta päivältä ja kerron sit tarkemmin minkä verran mitäkin nestettä juon.

Saa nähdä minkälaisia fiiliksiä tulee olemaan, mut toivon mukaan tavoite täyttyisi että paaston jälkeen olis keho puhdistunu ja mieli ois virkee. Paaston jälkeen ois sit tarkotus alottaa uusien super foodien kanssa ja vetää hirveellä liekillä loppuvuosi!

Mut eikun huomiseen!

ps. lisätietoja paastosta löytyy mm. tästä



Sunday, October 31, 2010

Kummituksia ja liskoja

Happy Halloween!!

Mut sekin on(neks) ohi. Kauhulla odotan tämän yön kummituksia ja liskoja...

No joo mut oli kyllä erittäin hauska viikonloppu ja kyllä sitä näköjään tää uus hippi-Villekin osaa vielä juhlia vanhan ajan malliin. Mutta kaikella on hintansa... Olo on ollu nimittäin sen mukainen, että jonkinlaiset karnevaalit tuolla vatsassa on ollu meneillään. MUTTA ei siinä mitään, pistetään taas kaveri kuntoon!!

Viime aikoina ollu vaan yksinkertaisesti niin hyvä olo että juomahommatkin on jäänyt kuin itsestään pois. Viimesen 6vkon aikana oon tainnu käydä pari kertaa viihteellä ennen tätä vkonloppua ja niidenki kertojen jälkeen on vaan ollu semmonen olo et ois voinu olla lähtemättä. Tää viikonloppu piti pyhittää perinteiselle aivot narikkaan, pellepukupäälle Halloweenille, mut nyt alkaa sit ehkä kovin kuositus tähän mennessä!

Aloitetaan kuositus eka puhdistuksella.

Juttelin fysiikkakoutsin kanssa tosta mehupaastosta ja yllätyksekseni sain tietää et hänkin on kyseistä mehupaastoa harjoittanut monia kertoja, keskimäärin noin pari kertaa vuodessa. Sano kuitenkin et pelkällä sitruunamehulla ei kannata edetä, varsinkin jos meinaa vähänkin urheilla. Ennen reenejä pitää vetää vähän tiukempia smoothieta, mutta tosiaan kiinteisiin ruokiin ei oo tarkotus koskea näillä näkymin 5 päivään. Fysiikkakoutsi jopa lupas auttaa paaston suunnittelussa! Eli se alkaa sit tänä torstaina.
Sit päälle parit saltwater fluShit niin pitäis saada kroppa aika puhtaaks myrkyistä. Suolavesi puhdistuksesta nopeesti sen verran, et se toimi sit lopulta kolmannella kerralla. Kahdella ekalla kerralla join liian vähän vettä sen suolamäärän kanssa (5dl). Kolmannella kerralla join litran vettä ja laitoin pari ruokalusikkaa merisuolaa niin voin sanoo et mielenkiintosia tuntemuksia alko olemaan tunti sen jälkeen suolistossa. Loput jätän sit teidän oman mielikuvituksen varaan.
Seuraavana päivänä oli kyllä tosi heikko olo ja meinasin melkein pyörtyä punttiharjotuksissa, mut johtu täysin siitä et en ollu päivän aikana juonu tarpeeks nesteitä. ELI jos meinaat kokeilla suolavesi puhdistusta, muista juoda PALJON nestettä seuraavana päivänä, ja välttää raskaampaa treenausta. Jos sulla on vkonloppuna luppoaikaa niin kannattaa tehdä se silloin. Ja kuulemma paras aika siihen on aamulla tyhjään vatsaan. Eikun vaan kaikki paskatalkoisiin!!

Jatketaan kuositusta huipuilla supereilla.

Eli tarkotus ois tosiaan tässä lähipäivinä tilata uudet superit Nudefood.comista (kunhan saan käsiini verkkopankkini tunnukset ja voin katsoa paljon voin ruokiin satsata, otetaan lahjoituksia vastaan). Aivan huikeeta settiä tuolla, en malta oottaa et pääsee tollasiin safkoihin käsiks.

Sit tietenki koko ajan reenataan kovaa (ennätykset alkaa mennä kaikissa punttihommissa rikki) ja vedetään sit muuten sitä mahdollisimman laadukasta luomuruokaa mitä lähimarketit täällä pystyy tarjoomaan.

Veikkaan et näiden kuositusten jälkeen mennään taas uudelle levelille.

Laitetaanpa nyt vähän treenijuttujakin tänne ylös niin näkee sit tapahtuuko sitä mitään kehitystä, vai mitä häh.

Tällä hetkellä:
-punnerrukset 40 toistoa (ei aikarajaa)
-leuat 14 (suorilla käsillä)
-kyykky 110kg (2 toistoa)
-penkki 90kg

Katotaan parin viikon päästä onko muutosta tapahtunu.

Sit pitäis käydä vetää cooperin testikin pitkästä aikaa, ku tuntuu et varsinkin kestävyys ja yleiskunto on parantunu kaikkein eniten. Viimeks tais mennä joku 3200-3300m. Mut tässä on yks talviloma ja kesäloma tosin välissä. Jännä ois nyt käydä testaa ja kattoo paljon lähtee. Ehkä käyn ens viikolla.

Vieläkin pää tilttaa viikonlopun tivolin takia, joten ei taida enää mitään järkevää tänne tulla, mutta ens viikolla laitetaan kuositus kunnolla käyntiin.

Torstaina mehupaasto alkakoon.

Vielä parit kuvat Halloweenista ihan vaan fiilistelyks;)


Tennisporukkaa (Tommi, Bertrand, Florent, Matt)
Go Suomi! (Tommi, Villet) ps. hajos muutaman kerran tolle Tommin redneck kuositukselle.

Have a wonderful day!



Wednesday, October 27, 2010

Mehupaasto

Eilen oli puhetta tosta suolavesi puhdistuksesta ja siitä tuli sit semmonen ajatus et ajattelin paastota 5-10pvä ensi viikon torstaista alkaen. Mulla on just sopiva väli silleen ettei oo mitään kokeita tai muita koulujuttuja mihin tarviis sen enempää pingottaa. Treenejä joutuu ehkä vähän verottaa, mut pitää mainita valmentajille mitä oon tekemässä. Siks heitin ton 5-10 pvä koska en oo vielä ettiny tarpeeks tietoa kannattaako tollasta paastoa tehdä ekalla kerralla ihan kymmentä päivää vai riittääkö lyhyempikin kokeilu. Mut voihan se olla et alotan tosta viidestä ja jos homma alkaa tuntuu hyvältä niin mennään sit loppuun asti!

Kyseessä ois siis mehupaasto, eli siis aivan täydellisestä paastosta ei olla puhumassa. Joka päivä pitäis vetää tasaisin väliajoin 12 lasia vettä johon puristettu pari ruokalusikallista tuoretta luomusitruunaa ja päälle agave nectar makeuttajaa. Hunajaa ei kuulemma kannata sinne sorvata ku muuten laatta lentää.

Koko homman tarkotus ois siis puhdistaa kehoa kaikista niistä myrkyistä mitä on suun, nenän, korvien, ja vaikka minkä kautta minuun kulkeutunu. Pitäis parantaa kestävyyttä, vahvuutta, antaa lisäenergiaa, ja ajattelunkin pitäisi kirkastua jossain määrin. Noh, turha noita lupauksia paaston tehokkuudesta on jäädä lueskelemaan, kokeilemallahan se selviää.

Paaston alkaa siis aikalailla tasan viikon päästä eli torstaina, 4pvä Marraskuuta. Varmasti tuun laittaa säännöllisesti fiiliksiä tänne blogiin, miltä millonkin tuntuu ja näinikkään.

Lisätietoo tosta mehupaastosta löytyy tästä, jos jotakuta kiinnostaa kokeilla itse.
Sit löysin sattumalta tämmösen tyypin ku Angelina Stokes, joka eli 92pvä samantyyppisellä mehupaastolla!!! Muutenkin tää tyyppi laihdutti yli 70kg alottamalla raakaravinnon syömisen. Kova muija!!! Siitä vähän esimerkkiä muille.

Mut eiku hilirimpsis!!


Tuesday, October 26, 2010

Uudet kujeet

Stressiä pukkas viime kerralla koulusta, mutta siitäkin on nyt ainakin väliaikasesti päästy eroon. Eli oon jättäny ne viimesetkin kouluhommat tekemättä. Sen sijaan oon puskenu ruokaohjelman parissa jonka oon nyt päässy alottaa jo muutaman läheisen ihmisen (a.k.a koekaniinin) kanssa ja katsotaan miten se heidän kanssa toimii. Vielä menee siis jonkun aikaa ennenkuin se tänne blogiin asti päätyy mut se on kuitenkin tulossa.

Ruokakaupassa tuli juuri käytyä ja aika kovat setit taas tuli hyllystä poistettua. Tässä vähän esimerkkejä mitä meikäläinen viikon aikana työntää naamariin:

Aamuisin
teen joko vihersmoothien, pähkinämaitosmoothien (kts. molempien ohjeet aikaisemmissa kirjoituksissa) tai sit ihan vaan jonkun marjasmoothien. Kovimmaks oon todennu kuitenkin itselleni tuon vihersmoothien, josta saan hyvät boostit ja paljon virkeyttä aamupäivään. Pähkinäsmoothie toimii sillo ku on jotain raskasta treeniä edessä.

Koulupäivän aikana
yleensä napostelen jotain pähkinä/marja sekoituksia ja juomaks oon tehny itelleni kookosvesi mixin (kookosvettä 3dl, vettä 2-3dl+ripaus merisuolaa ja ehkä vähän hunajaa)

Treenien jälkeen
vedän yleensä ekaks jonkun palauttavan pirtelön (spirulina/MSM sekoituksia) ja jos kroppa on kuivana teen tollasen samanlaisen kookosvesi mixin niin eipähän pääse enää jano myöhemmin yllättää.

Illalliseks
yleisin setti on jotain paistettua lihaa (kanaa, possua, nautaa), sipulia, vihanneksia, ja päälle vielä joku hyvä salaattimättö. Jos on ollu kova reeni niin heitän salaattiin extramäärän avokadoa ja pähkinöitä. Salaattikastikkeena käytän joko hunajaa tai agavenectaria.

Sit jos vielä nälkä
yllättää tai tekee mieli jotain makeaa, saatan tehdä raakasuklaata (siihenkin ohjeet aikaisemmissa kirjoituksissa) tai ihan vaan syödä pari lusikkallista hyvää luomuhunajaa teen kera.

Tällä setillä pärjää aika hemmetin hyvin jo koko päivän, mut vielä on joinakin päivinä erittäin kova nälkä reenien aikaan, joten juuri siihen täytys vielä keksii jotain et energiatasot pysyis koko ajan hyvänä. Kenelläkään ideoita?

Tänään siis ostin kaupasta mm.
- luomusalaatti/yrtti mix
-cashew pähkinöitä
-kookosvettä
-agave nectar makeuttajaa
-luomuhedelmiä
-inkivääriä, kukkakaalia
-pakaste mustikoita (suomen metsästä poimittuja mustikoita on ikävä, siinä ihan parasta super foodia)
-kookosmaitoa
-vihreetä teetä
-aloe vera mehua (uus mielenkiintonen ostos)

Sit ajattelin taas tehdä uuden superfood tilauksen,
mutta tällä kertaa hieman eri paikasta.
Nudefood.com tarjoaa samoja tuotteita kun sunfood.com, mutta valikoimista löytyy vieläkin tykimpiä juttuja mitä sunfoodista ei saa. Joten odotettavasti on taas mielenkiintosia ruokaelämyksiä. Tarkotus on ostaa sellasia tuotteita mitkä tulis antaa super boosteja päivän tärkeimpiin hetkiin, sekä kehoa puhdistavia ruokia. Mut niistä varmasti myöhemmin. Tarkotus ois tilata nuo tuotteet lähipäivinä...

Kehon puhdistuksesta tuli mieleen et itse kokeilin juuri tänä iltana suola/vesi puhdistusta ja jos joku ei oo vielä semmosesta kuullu niin käy tsekkaa toi linkki ja sieltä ohjeet sen tekemiseen ja minkä takia se on hyvä juttu. Mut periaatteessa kyseessä on ihan kropan yleispuhdistus suolaveden avulla ja tarkotus ois et kuukausien, jopa vuosien aikana kerääntyneet kakat lähtis siirtyy kehosta sinne minne ne oikeesti kuuluukin, eli vessanpönttöön.

Tarkotus ois et puhdistuminen alkais rajulla tavalla 20-30min suolaveden nauttimisen jälkeen, mut mulla ei tapahtunu yhtään mitään. David Favor kirjottaa että jos henkilöllä ei ensimmäisellä kerralla puhdistus toimi, johtuu se siitä että kyseinen henkilö on "extremely salt deficient", eli toisinsanoen minulla on aikamoiset suolavajarit (nyt puhutaan nimenomaan hyvästä, oikeasta suolasta, ei siitä kodin pan-suolasta). Tätä ei siis missään nimessä kannata kokeilla normaalilla kotisuolalla(jodioitu), vaan käytössä pitää olla kunnon jodioimatonta merisuolaa. Normaalin pöytäsuolan käyttö voi olla jopa myrkyllistä, mutta merisuolan kanssa puhdistustapa on täysin vaaraton.

Kun homma ei tänään toiminut niinkuin sen ois pitäny, niin otetaan huomen illalla uusiks ja laitetaan vähän lisää suolaa sinne mukiin niin eiköhän ala paska irtoomaan.

Kakkapuheet sikseen, toivotan sulle loistavaa päivää!!

Friday, October 22, 2010

Ensiks on ihan hirvee liekki tehä kaikkee, suunnaton halu auttaa muita, päräyttävä, maailmanvallottaja fiilis…

JA SIT kaikki tuntuu romahtavan yhtenä päivänä. Kaikki meni aamusta lähtien enemmän kuin loistavasti, olin koko päivän aivan tohkeissaan KAIKESTA. Kirjottelin viestejä ystäville, juttelin ruokajutuista ja elämän siisteistä asioista kenen tahansa kanssa ja liekki oli mieletön. Mikään ei voinu pysäyttää mua. Tulin treeneistä kotiin ja olin jatkamassa ruokaohjelman kirjottamista, KUNNES tajusin että ois kouluhommia tehtävänä. Samalla hetkellä kun annoin tuon koulustressin valua mieleeni, alko kaikki tekemättömät kouluasiat painaa mieltä.

Eli palasin takaisin siihen samaan stressiin mikä koulusta mulle tulee. Se ahistunut olo et joudun tekee jotain sellasta mistä ei todellakaan tuu hyvä olo, ja mikä ennen kaikkea ei tunnu oikealta. PITÄÄKÖ mun nyt taas ruveta tekee töitä koulun eteen ja unohtaa tää oma kehitys ja omien tavoitteiden, haaveiden, ja unelmien saavuttaminen. Sen sijaan et fiilistelen iltaisin mitä haluun tehdä (vaikka en välttämättä mitään konkreettista löydäkään, kehitän itseäni siihen suuntaan koko ajan), mun täytyy ruveta pakottaa itteni johonkin sellaseen mistä en ensinnäkään saa yhtään mitään ja joka on täysin PAKOTETTUA. En löydä siihen minkäänlaista motivaatiota tai inspiraatiota. En nää et näistä asioista on oikeesti mitään hyötyä miun tulevaisuudessa. Ehkä saattaa joskus ollakin mut en sitä vielä tiedä ja sen takia en voi olla motivoitunut. Oon motivoitunut ruokajuttujen eteen sen takia, koska se kehittää mun hyvää oloa koko ajan ja sen avulla voin myös ruveta auttaa muita ihmisiä suoraan ja HETI, enkä viikon, kuukauden tai vuoden päästä. TIEDÄN että siitä mitä teen tällä hetkellä on hyötyä itselleni ja muille tässä hetkessä ja tulevaisuudessa.

Se tässä ehkä ahistaa kaikkein eniten. En näe mitään hyötyä, tai arvoa kouluhommien opiskelussa. Se ei inspiroi tai motivoi minua millään lailla. Kun taas ruoka-asiat ja muiden auttaminen saavat minut liikkeelle, haluan kerätä ja etsiä tietoa koko ajan, haluan keskustella asioista eri ihmisten kanssa, ja panna nuo kaikki opitut asiat käytäntöön, niin omaan elämään kuin muidenkin. Mulla on tällä hetkellä tosi ristiriitanen ja ahistava olo. Oon alistumassa johonkin sellaseen mihin en halua. Koulunkäyntiin. Viime aikoina oon oikeesti alkanu tehä asioita joilla on merkitystä (levittänyt hyvää fiilistä, auttanut ihmisiä niiden asioissa, lopettanut nuuskan käytön, parantanut omaa fyysistä fiilistä, löytänyt uusia ulottuvuuksia, löytänyt haaveita, unelmia, asettanut tavoitteita, alkanut tekemään asioita noiden unelmien ja haaveiden eteen, etsimään töitä, tekemään ruokaohjelmaa läheisille, alkanut kirjoittaa kahta eri blogia, ollut ihmisiin joka päivä yhteyksissä, inspiroinut heitä, auttanut ystäviä alkuun ruokahommista, löytänyt tennikseen suuren kipinän, päässyt läheisemmäksi kaikkien läheisteni kanssa, ja ENNEN KAIKKEA kokenut olevani elossa joka päivä). Siinä on jo aikamoinen lista ja kaikki tämä tapahtunut vajaassa 3 viikosssa. Jos jatkaisin samalla lailla, koko ajan itseäni kehittäen, mitä tapahtuukaan kuukauden, kahden kuukauden päästä???

Mutta olen vielä liian pelokas ja hauras päästämään tietyistä asioista irti. En vielä uskalla tehdä sellaisia ratkaisuja, jotka saattavat muuttaa elämäni kokonaan, täysin erilaiseen suuntaan. En uskalla irtautua siitä oravan pyörästä jossa koen tällä hetkellä kipittäväni. Uskalsin jo pysähtyä, ja katsoa miltä häkin ulkopuolella näyttää. Tuo ulkopuolinen maailma näytti kauniilta, unelmien ja haaveiden täyttämältä....mutta tällä hetkellä vielä aivan liian suurelta.

Aina tulee aikoja jolloin itseään ja omia kykyjään epäilee, mutta jos jaksaa uskoa omaan intuiitioon ja kuunnella itseään, oikea tie tulee löytymään. Tällä hetkellä en tiedä mihin tuo minun tieni kuljettaa. Jatkanko juoksemista siinä rat wheelissa jossa meno vain kiihtyy ja ainut tavoite siinä on pysyä kyydissä. VAI uskallanko hypätä siitä pois ja kurkistaa tuonne ulkopuoliseen, unelmien ja haaveiden maailmaan missä kaikki on mahdollista.

Vain aika sen näyttää...

Tuesday, October 19, 2010

Tunnelmia koulun penkiltä

Istuskelen tässä juuri parhaillaan Marketing tunnilla ja voin sanoa että aika huolella on opettajan puheet mennyt ohi korvien. On vähän eri asiat mielessä kuin se kuinka Coca-colaa markkinoidaan. Mut en sentään ole laiskotellut kuitenkaan. Sanoin viime kirjoituksessani että alan tekemään ruokaohjelmaa eräälle läheiselleni ja ajattelin ruveta tekemään viikko-ohjelmaa joihin kuuluu pieniä muutoksia, niin tiettyjen raaka-aineiden korvausta paremmilla tuotteilla kuin myös joidenkin juttujen lisäämistä ruokavalioon. Aion suunnitella tuota ruokaohjelmaa hyvän ystäväni kanssa ja jos se näyttää onnistuvan niin laitetaan homma suurempaan levitykseen! Tuon ensimmäisen viikon ruokaohjelman aion laittaa myös tänne blogiin jahka saan sen kokonaan valmiiksi. Luulen et siitä tulee erittäin mielenkiintoinen paketti joka on helppo kenen tahansa aloittaa.

Tää viikko on taas lähteny aika kiihtyvällä vauhdilla liikenteeseen. Liekki alkaa taas vkonlopun kooman jälkeen roihua. Eilen oli 2h tennistreenit ja 1,5h puntti, ja ehkä top5 treenifiilis IKINÄ!! Tennistä en oo rehellisesti ehkä ikinä pelannu noin hyvin ja puntillakin rautaa nous sen minkä jaksoin, ja harjoitusten jälkeen oli hieno todeta että tänään annoin itsestäni 110% ja sillä fiiliksellä saa parhaat yöunet ikinä. Muutenkin tuota 110% mentaliteettia pitäis noudattaa kaikissa asioissa elämässä. Jos pystyt antaa itestäs kaikki mitä sulta löytyy ja vähän jotain extraa oli asia mikä tahansa, niin hyviä juttuja alkaa tapahtumaan :)

Tämä päivä taas alkoi oikein mukavasti. Otettiin Matto Korhosen kanssa videopuhelua ja samalla molemmat väännettiin jos jonkinlaista superfood settiä. Sami väänti itelleen raakasuklaata ja meikäläinen väänti itelleni parit herkulliset smoothiet. Reseptit laitan kohta tähän perään. Sen jälkeen sain oikein mukavan viestin entiseltä opettajaltani, jolle aikasemmin olin laittanut kuulumisia täältä amerikan mailta. Kerroin aikasemmassa viestissäni hänelle, että olisin valmis auttamaan lapsia joilla on vaikeuksia, vaikka ihan vain kirjekaverin muodossa, koska täältä päin on muuten aika vaikea olla avuksi. Hän sanoikin että tuollainen voisi olla mahdollista ja on minuun myöhemmin asiasta yhteydessä. Mikä olisikaan hienompaa kuin että voisi auttaa lasta jolla on vaikeaa ja ehkä antaa tälle yksilölle jotain iloa elämään! Muutenkin viime aikoina muiden auttaminen on noussut oman hyvinvoinnin saavuttamisen jälkeen ykkös prioriteetiksi! Kun itsellä on niin loistava olo koko ajan, haluaa sitä parhaansa mukaan lähteä levittämään hyvää ja auttaa muita. Tottakai unohtamatta omaa hyvää oloa ja jaksamista.

Mut laitetaas tähän nyt noi pirtelöreseptit mitä aamulla väsäsin.

Ensiks, tää on ihan MUST jokaisen aamurutiiniks, jotta keho saa tarpeeks nestettä päivän koitoksia varten.
-Eli 5dl vettä, puolikkaan sitruunan mehut+ ripaus hyvää merisuolaa niin eipähän pääse kroppa kuivumaan ;)
(hunajaakin sinne kannattaa laittaa niin saa vähän makeutta)

Vihersmoothie:
-kourallinen mahd. vihreää ja voimakasta luomusalaattia
-3dl vettä
-1 banaani (mielellään luomua)
- kourallinen pakastettuja mustikoita
- 1tl Spirulina (ei välttämätön jos ei löydy)
- ripaus hyvää merisuolaa
- 2tl herkullista luomuhunajaa!!
-->blendaa kaikki nää tehosekoittimessa ja sit se onkin valmis nautittavaks

ERITTÄIN TYKKI JA VIRKISTÄVÄ AAMUDRINKKI!!

Sit vielä tein kouluun mukaan enemmän täyttävän ja rasvasemman smoothien, koska haluun olla kovassa tikissä päivän tennistreenejä varten....

Pähkinämaito:
-1dl cashew pähkinöitä (mitkä tahansa hyvät pähkinät toimii, myös mantelit, MUTTA tärkeää pähkinöissä on se että laatu on hyvää jotta kaikki hyvät rasvat on tallella)
-3dl vettä

-->blendaa pähkinät ja vesi kunnes niistä tulee maidon näköstä litkua, SEN JÄLKEEN LISÄÄ BLENDERIIN

-3rkl luomu kaakaojauhetta
-1 banaani
-1tl Maca (ei välttämätön)
-Cacao nibsejä (ei tämäkään välttämätön)
-MSM (ei välttämätön MUTTA SUOSITTELEN)

EHKÄ YKS HERKULLISIMMISTA juomista mitä oon nauttinu!

Vihersmoothie erittäin tykki sun keholle, pähkinämaito pistää mielen virkeeks ja AJATUS TOIMII!!!

Voin sanoo että tällä hetkellä aivan liekeissä!! Marketing tunti ohi, Finance tuntia odotellessa...eli 1h 15min lisäaikaa opiskella ruokajuttuja;)

Oikein loistavaa päivää!!

Sunday, October 17, 2010

Ketä sitä yritti taas huijata...

Ihan hauska idea sinänsä ruveta kirjottaa blogia englanniks ja kovistelee omalla kielitaidolla mut nopeesti siihen meni kyl into. Huomasin et ideoita blogiin tuli päivittäin, mut jotenkin se kynnys ruveta laittaa niitä englanniks oli sen verran iso etten sit jaksanu kirjottaa niitä juttuja heti ylös ja kun inspiraatio iskee niin pitää toimia HETI eikä yhtään myöhemmin koska sillon se on jo myöhästä.

Joten ajattelin nyt sit ruveta tekee tätä hommaa taas omalla äidinkielellä ja suoraan sanottuna tuntuu aika helpottavalta.

Nyt jo toinen kokonainen viikko foodien kanssa takana ja ruokavalion muutos on ollut kieltämättä aika radikaali, mutta kaikki on tähän mennessä tuntunu luonnolliselta joten mitään syytä takapakkiin ei ole. Siitä ei oo tosiaan ku vajaa 3vko kun sain super foodit postissa ja tää mun "kokeilu" alkoi. Ruokavalio vielä 3vko sitten koostu lähinnä kouluruoasta(pastat, pizzat, hampurilaiset, sillon tällön salaattia jne) ja sit mitä kokkailin kotona (95% ajasta kanaa ja noodelia). Nyt nuudelit on korvattu täysin luomusafkoilla ja Maarasesta on kehkeytyny Top Chef, kysykää Tommilta;)

Aamu alkaa viherpirtelöllä ja musan fiilistelyllä. Kouluun otan mukaan säkin pähkinöitä ja marjoja (goji), joskus cacao nibsejä. Sit jos on aikaa saatan käydä safkaamassa koululla jonkun perusmätön mikä ei todellakaan enää maistu hyvältä, mutta energiaa on pakko saada tennis ja punttitreeneihin. Sit kun pääsen takasi kämpille, alkaa keittiötarvikkeet laulaa ja luomukurkut pomppii jääkaapista ulos. Hyvällä ja tasapainosella ruualla pärjään sit helposti pitkälle iltaan, ilman minkäänlaista zombie oloa. Jos isompien ruokailujen välissä tulee nälkää tai muita vajareita, kikkailen aina tilanteeseen ja fiilikseen sopivan smoothien niin ei tarvii sipsipussia raottaa.

Super foodit, ja puhdas luomuruoka on käytännössä jo näin lyhyessä ajassa muuttanu mun elämän kokonaan. Paluuta entiseen ei enää oo. Olo on niin loistava fyysisesti kuin henkisestikin, et yhdenkin ryyppyillan jälkeen alkaa kehossa myrkyt sen verran viemään fiilistä et sitä ei enää haluu toista päivää peräkkäin kokee. Voin sanoo täysin rehellisesti että mulla on viimeset kaks vkoa ollu hyvä, energinen, tasapainonen ja elämänmyönteinen fiilis JOKA PÄIVÄ!! (lukuunottamatta noita kaljareissun jälkeisiä veetutus päiviä) Se on vaan niin uskomatonta huomata miten ruokavalio voi parantaa kaikkia elämän osa-alueita! Mulla riittää energiaa ja intoa tehdä periaatteessa mitä vaan täysillä aina aamun ensitunneista nukkumaanmenoon saakka.

Ja nyt kun olo on ollut mahtava, on myös halu auttaa muita kasvanut huomattavasti!! Ens viikolla alotankin auttaa yhtä henkilöä muuttamaan sen ruokatottumuksia terveellisempään ja laadukkaampaan suuntaan. Siinä on sit molemminpuolinen hyöty. Mie saan iloa siitä et voin auttaa toista, plus opin itekin koko ajan lisää ruokajutuista kun opetan niitä toiselle. Ja sit parhaimmassa tapauksessa tää henkilö tulee muuttaamaan omia ruokatottumuksiaan silleen, et ei tarvii enää lääkäriin mennä pelonsekaisin tuntein. Katotaan miten se lähtee etenemään:)

Vaikka tulikin nyt kirjotettua aika pintapuolista lööperiä niin luulen et tästä blogista tulee paljon monipuolisempi kun pääsen kirjottaa ihan omalla äidinkielellä. Täytyy sit vaan kasvotusten liekittää täällä niitä ihmisiä jotka eivät kirjoitustani ymmärrä.

Nyt täytyy jatkaa muita hommia, niin palataan seuraavaan kertaan!!


Sunday, October 10, 2010

Long time no see

It's been a while since I last wrote here. But I wanna write this blog for my own fun (and in best case, to help/inspire somebody) and I feel like if I would start to write just because I have to, it wouldn't be the same anymore. ANYWAY, I just came back from tennis tournament from Newport News, VA and lost my match this morning in the semifinal. I was really disappointed, not too much about the score, but how I behaved on the court. I wanted to focus every point, enjoy the match, and improve my game, but couldn't do any of those. Got really frustrated towards the end, but I'm happy those rackets that I threw into the tree after the match came back to the ground. Well in the end it's just tennis.

This week has been quite a journey I would say. Last week went really well with the super foods like I was saying in my last post. I felt great from Wednesday until Monday this week. THEN my body just shut off. Every single muscle in my body was tired, I didn't have any energy to do anything. Otherwise I was feeling pretty good, but my body just needed lot of rest and energy. I realized that I started to change things WAY TOO QUICKLY and also I just simply didn't get enough energy for all the workouts that I did. Looking back, I remember not eating meat during 3 days, just green smoothies, salad etc. So I learned from the hard way, and for now on I need to take thins way too slowly. Small changes at a time.

I felt physically pretty bad for two days, but during those days I ate exactly what my body was graving for. Even went to McDonald's one day, bought pack full of junk, enjoyed for 5 minutes and then slept 3 hours after the meal. It didn't made feel any better, but that point I desperately wanted something fat, stuffy and greasy. It's normal that body is fighting against big changes, and my diet change was definitely big enough to make those sever withdrawals from cutting of the hamburgers, nuggets, and coke.

After that I've been taking real easy, still eating lot of super foods, trying to buy organic stuff from the grocery stores and so on, but otherwise I'm trying to eat pretty normally (the way I used to eat). My personality is just that if I want something really badly (I wanted to change my diet completely), I need to have it right away, not next week, not even tomorrow, I mean RIGHT NOW!! I guess this is also a good learning experience to become little bit more patient.

SO having learn these things in a hard way, I recommend if you want to make changes in your diet, DO IT SLOWLY! But makes those changes permanent. And also don't think healthy eating as a negative thing. It's not about giving up all the good things that you like to eat, it's more like replacing them, but just with products that are even MORE DELICIOUS and most of all great for you!!

People have been asking how can they start making those changes. What's the first step? Well, there's no one road that you need to start following. If you find something good from your nearest grocery store that is organic, try it on! Have fun with it. Test lot of different things, put ginger in your salad next time, buy organic cucumber instead of regular one and test if you see any difference. Instead of using regular table salt, by Sea salt from Kate's. Things like that. Very small and simple things, but in the long run makes HUGE DIFFERENCE in your health and your life in general.

People who are interested about Super Foods, first thing I would recommend to try (and I actually think everybody should have this on their kitchen) is MSM (Methyl-Sylfonyl-Methane). MSM helps body to build collagen and maintaining healthy joints. For an athlete, it helps muscles to recover from hard practice. It also removes toxic from your body (different metals and other minerals that are not supposed to be in a human body).
I've been using MSM now for over week and I can already say that it really works. I haven't been sore after hard workout ONCE!! It's amazing to see when I use to had sore muscles after every lifting workout for TWO DAYS, and now I feel like I could practice again the next day with out any stiffness. So especially if you do any kind of sport in your life, and exercise in general, I would recommend MSM for you. You would be amazed how that stuff really works.

Alright, it's time to do some other things now but I'll be back posting on some other products and stuff that you can start working on with. If you want more details or information about MSM, don't be afraid to ask. Just shoot me email, write on facebook or on the comment box down below. I would help more than happily!

Have a great rest of the day