Saturday, March 11, 2017

Tuonelassa käynti

"Mieleni minun tekevi, Aivoni ajattelevi
Lähteäni laulamahan, Saa'ani sanelemahan,
Sukuvirttä suoltamahan, Lajivirttä laulamahan;
Sanat suussani sulavat, Puhe'et putoelevat
Kielelleni kerkiävät, Hampahilleni hajoovat."

Laskiaistiistai ja Kalevalanpäivä. Tuuli ulvoi ja räntää tuli. Oli tavallinen työpäivä Koivupihan vanhainkodissa ja oltiin aamureippailulla kahden asukkaan kanssa melko harmaassa säässä. Totesimme yhteen ääneen, että ei ole tämä päivä ulkoilua varten jotta kyllähän tästä jo sisälle joutais. Näin tehtiin, kahvit keitettiin ja lähdin soittamaan opettajalleni.

Ennen tuota päivää olin kerennyt olla työharjoittelussa Koivupihan palvelukodissa kolmisen viikkoa ja sen päälle tein iltavalmennuksia tennisseuralla. Treenaaminen jäi käytännössä olemattomiin kertoihin, ei ollu intoa eikä jaksamista. Viime kirjoitus päättyi voitokkaisiin tunnelmiin ja sen jälkeen oli maha aika täynnä onnistumista ja voittoja tenniskentällä. Muistan kisojen aikana toivottaneeni tervetulleeksi haasteita, jotain uutta ja erilaista ettei tämä matka kävisi yksitoikkoiseksi. Niin siinä toden totta kävi, enemmän kuin osasi arvata, mutta ne tarinat jääköön ja keskitytään tennikseen.

Käytiin KarTen poikien kanssa pelaamassa helmikuun alussa Oulussa sarjapelikeikka Rovaniemen Verkkopalloseuraa ja Oulun Verkkopalloseuraa vastaan. Reissu oli yhdellä sanalla kuvattuna hulvaton. Perjantaina voitettiin RoVS 4-0 ja lauantaina pelattiin OVS:n kanssa tasan 2-2. Pelien päätteeksi käytiin syömässä ja juomassa. 

Viikon päästä sarjapelireissusta olikin sitten vuorossa sisäkauden päätöskierros Porin Verkkopalloseuraa vastaan. Tuloksellisesti ottelulla ei ollut kummallekaan joukkueella mitään merkitystä, mutta voitosta kuitenkin taisteltiin kotikentällä. Itse sain mahdollisimman kovan haasteen, jota olinkin jo kovasti odotellut. Pääsin ottamaan mittaa Porin ykköspelurista, suomen ranking 21.s, Patrick Stenforsista. Heti ottelun alettua havaitsin, että nyt liikutaan eri tasolla mihin olen viime aikoina päässyt kokeilemaan. Pallo tuli kovempaa, tarkemmin, pelin tempo ja rytmi toista luokkaa ja ylipäänsä tietynlainen intensiivisyys oli havaittavissa. Täytyi esittää parastaan että pystyi haastaamaan ja hallitsemaan ottelun kulkua. Tuona päivänä en siihen kuitenkaan pystynyt riittävän pitkäjänteisesti ja hävisin ottelun kuvaavin numeroin 6-4, 6-2. Ei oikein löytynyt taisteluintoa ja tarpeeksi fiilistä taistella täysillä voitosta, kun juuri sitä kaikkensa antamista olisi tuossa ottelussa vaadittu. Mutta muutamia hyviä hedelmiä tuli poimittua koriin tulevia koitoksia varten. 

Sitten menikin päiviä eteenpäin käytännössä töistä valmennuksiin. Kroppa ja mieli alkoi väsyä, ja alkoi tekeminen muuttua öljystä hunajaan, siitä liisteeriin ja lopulta jalat pysähtyi sementtiin. Tuli äkkipysähdys ja tauon paikka. Oli tosiaan tuo laskiaistiistai kun lähdin soittamaan koulun opettajalleni, että nyt tuntuu etten tiedä mitä pitäisi tehdä kun en jaksa tehdä mitään. Tunti tästä puhelusta eteenpäin kiitin työpaikan ohjaajaa mahdollisuudesta ja lähdin kävelemään vapauteen. Koulu keskeytettiin maaliskuun ajaksi ja tässä ollaan. 

Hiihtoloma alkaa olla loppupuolella ja voin sanoa että lepo on tehnyt ehkä parasta ikinä. Tennistä on tullut pelattua ja kävin kerran jopa hiihtämässä kevät säässä järven jäällä ehkä noin 10 vuoden tauon jälkeen. Alkaa olla niinsanotusti palautunut olo. Pallon lyöminen hypännyt taas askeleen verran ylöspäin ja jonkin verran tullut tehtyä myös fysiikkaa ja huoltavaa kuminauha ja venyttely harjoituksia. Nyt on fiilistä treenata mahdollisimman paljon ja kahden viikon päästä seuraava testi Oulussa, kun siellä kisataan PST Tourin toinen osakilpailu. Sit katotaan mitä tämä helmikuun koetus on tuonut tullessaan. 

"Vaan kuitenki, kaikitenki, Laun hihi laulajoille,
Laun hiihin, latvan taitoin, Oksat karsin, tien osoitin;
Siitäpä nyt tie menevi, Ura uusi urkenevi
Laajemmille laulajoille, Runsahammille runoille
Nuorisossa nousevassa, Kansassa kasuavassa."

Tuesday, February 7, 2017

Tammikuu paketissa

Viime tilannekatsauksen jälkeen käytiin viettämässä ansaittua lomamatkaa Budapestin kaduilla ja kylpylöissä. Ruoka oli rasvaista ja hyvää, olut paikallista ja tunnelma hengenheimolaista. Siitä takaisin Suomeen tultua, lomamatka venyi lähes kaksiviikkoiseksi seikkailuiksi. Juhlahumu päättyi viimeistään Lappeenranta-Joensuu välille, kun tulevan vaimokkeen kanssa köröteltiin yötä vasten kotiin. Oli lauantai-sunnuntai välinen ajankohta ja olimme olleet Ylämaalla viettämässä paikallisen kuuluisuuden 50v-juhlia, tietysti paikalliseen tyyliin. Tuliaiset näistä juhlista jäivät aivan loppumatkasta nauttimatta ja oli jälleen aika palata arjen punaiseen nauhaan.

Viikon päästä tästä oli edessä kansallisen tason tennisturnaus täällä Joensuussa. Sitä ennen oli vielä kuitenkin selvitettävä viimeisen koulukevään rästitehtävät ja etsittävä itselle työharjoittelupaikka seuraavalle viikolle alkavaksi. Ensimmäisen työnetsintä puhelun jälkeen selvisi, että vissiin moni muukin opiskelija on miettinyt samaa tehtävää viimeisen puolen vuoden ajan. Työpaikkakin onneksi selvisi keskiviikkona, kun menin naapurissa käymään ihan paikan päällä ja sieltä todettiin tulemaan viikon päästä uudelleen.

Turnaukseen saapui komea kattaus PTS:n (Puolen Suomen Tennis) parhaimpia pelaajia ja oli edessä taistelu Puolen Suomen Tennisherruudesta. Viisi turnauksen parasta kuuluu suomen TOP 100 rankingiin;

Markus Lehtisalo, OVS - Suomen ranking 32. (PST ranking 2)
Joonas Jurvakainen, OVS - Suomen ranking 58. (PST ranking 3)
meitsi, KarTe - Suomen ranking 75. (PST ranking 5)
Sami Korhonen, KarTe - Suomen ranking 97 (PST ranking 7)
Leo Haapasalo, KarTe - Suomen ranking 99 (PST ranking 8)

Matsit omalta osin alkoi lauantai iltana. Ensimmäisellä kierroksella vastassa oli Kuopion nuorisosta Ville Hiltunen. Voitin ekan erän 6-1 ja toisen tasaisissa tunnelmissa 7-5. Ottelun aikana tuli tiukan paikan tullen selkeästi kylläinen olo jo kaikista voitetuista otteluista. Ei oikein meinannut löytyä voiton halua ja taisteluhenkeä. Voitto kuitenkin tuli ja olin kiitollinen, että testi jatkui seuraavalle päivälle.

Sunnuntaina pelasimme Joonaksen kanssa välieräottelun. Breikkasin Joonaksen ensimmäisen syöttövuoron ja pelasin omat syöttövuoroni hyvin ja tarkasti. Ajatuksena oli vain olla aktiivinen ja eteenpäin pyrkivä, koska muuten jalat lepäisivät mieluummin penkillä. Tilanne 6-3,5-1, minun vuoro syöttää ottelun voitosta. Tästä tilanteesta oltiin ehditty Joonaksen kanssa jutella ennen peliä ja kuin lähes huomaamatta Joonas breikkaa syötön, pitää omansa ja tilanne onkin 5-3. Syötän ihan hyvin, pelaan vapautuneesti, lukuunottamatta muutamia heikompia suorituksia ja niin, ne lyönnit sekä Joonaksen tason nosto avittaa tilanteeseen 5-5, 0-40 oma syöttö....

Nissinen sanos Kimmossa: "No voi vi**u!" ja niin sanoin minäkin. Ei voinut senttiäkään kiinnostaa taistella enää erää itselle, vaan mietin jo tulevaa kolmatta ratkaisevaa. Huitasin syötön, tankkasin toisen, kolmannessa jo yritin ja tilanne tasan 40. Jotenkin se geimi sieltä tuli ja kohta pelattiin tie breikkiä. Siinä pelattiin rohkeeta, anna mennä vaan tennistä ja pitkän taisteluottelupallon seurauksena peli päättyi Maaraselle 6-3,7-6 (4).

Finaali oli Lehtisaloa vastaan ja eka erä mentiin kummallisissa " Ota sie, eiku ota sie" tunnelmissa kun molemmat vuoron perään breikattiin toistemme syötöt. Tilanne oli jälleen 5-5, kun onnistuin sekä murtamaan, että pitämään oman syöttöni ja erä plakkariin 7-5. Toinen erä oli osaltani hyvää tennistä ja Markuksella tuntui olevan voitonhalu jo seuraavissa kisoissa. Finaalivoitto 7-5,6-1 ja viides perättäinen kotiturnauksen voitto. Jokohan tässä lähtis kokeilee vähän muuallekin miten homma toimii.

Tammikuu takana päin ja ensimmäinen porras kiivetty kohti Kotkan kisoja. Laskujen mukaan, viime aikaiset ottelut mukaan luettuna keskiarvo pongahti arvoasteikolla sen verran ylöspäin, että TOP-60 rajapyykki tuli saavutettua. Siitä on vielä melekonen matka viimeiselle portaalle, mutta läpällä tosissaan!

Saturday, January 14, 2017

Yläritsille

Ensimmäinen tulikoe takana ja alkukankeuksien jälkeen KarTe otti kovan päänahan ÅLKsta numeroin 3-1.

Kaksinpeli Kazistovia vastaan alkoi takkuisesti, vaikkakin oli tunne että pelisi olisi helpostikin vietävissä. Ei vaan kämmen tuntuvat rennolta ja sieltä tuli aimo annos virheitä. Rupes tuskastuttaa ja turhauttaa, että saakeli on tässäkin laitettu tavotteet ja tällasta tennistä sitten pelaillaan. Eka erä takkiin 6-3.

Ei auttanut muu kuin nollata koko tilanne ja pyrkiä tekemään pieniä asioita oikein. Jalat liikkeelle ja aktiivisuutta verkolle päin, jos sieltä rupeis pisteitä napsumaan. Noniinhän siinä tapahtu ja samalla kun alko liikettä tulemaan ja lämpö rupes nousee, niin rupes pikkuhiljaa myös kämmenkin tippuu kenttään. Peli alko vapautuu ja toinen erä oli jo perus hyvää tekemistä. Toinen erä plakkariin 6-4.

Siirryttiin jälleen kerran 10-tie breikkiin. Syöttö oli kantanut kuitenkin ottelussa mukana koko matkan ajan ja näin tapahtui myös tie-breikissä. 4-0 johtoon, ja pienoinen nousufiilis ja hyvän olon tunne :D Tilanne nopeasti 5-5. Keskittyminen takaisin siihen millä saatiin flow päälle ja yllättäen minulla oli neljä ottelupalloa käsissä. Rystygrossia poing-poing ja lopulta zenimäinen pommi linjasta läpi ja kappas kummaa, ensimmäinen tulikoe läpäisty voitolla suomen ranking 14:sta.

Temen kanssa vielä voideltiin neluri kotiin 7-5,7-6 ja kun Teemu oli voittanut oman kaksarin aikaisemmin, juhlittiin pelien jälkeen kokonaisottelun voittoa yhdestä 1.divarin kovimmista joukkueista. Hyvä duuni tänään! Nyt ansaitulle breikille ja Budapestiin kylpylöihin lillumaan ja palauttelemaan jalkoja.

VAMOS!

Friday, January 13, 2017

Ensimmäinen tulikoe

Nopeasti katsottuna aivan Suomen terävimpään kärkeen on noin seitsemän askeleen matka. Ensimmäinen 60 pelaajan joukkoon, toinen 50 joukkoon, kolmas 40, neljäs 30, viides 20, kuudes 10 ja viimeinen askel, aivan suomen terävimpään kärkeen, eli viiden parhaan pelaajan listalle. Tämä on käytännössä yhden vuoden peleillä mahdoton tavoite, mutta tässä tapauksessa ei tarvitse voittaa kuin se yksi ja ainoa kisa, eli Suomen Mestaruus Kotkassa.

Kuitenkin tuo seitsemän portaan matka olisi kuljettava itseluottamuksen kautta. Täytyy olla uskoa ja luottamusta, että oma paras peli riittää itse kullekin askeleelle. Henkisen puolen lisäksi, tällä hetkellä isoin ero pelaamisessa on fyysinen puoli. Kovimmilla tasoilla pelaajat lyövät palloa lujaa ja tarkasti, eikä pelaaminen heillä jää kestävyydestäkään kiinni. Täytyy olla omissa jaloissa kestävyyttä, voimaa ja nopeutta jaksaa juosta nurkkaan ja takaisin, sekä pystyä olemaan hyvässä lyöntiasennossa koko ottelun ja turnauksen ajan. Suurin kehityskohta onkin juuri tuo fyysinen puoli, eli yleiskunnon nostaminen, jalkojen kestävyyden ja voiman kehittäminen, yleisen lihasvoiman kasvattaminen, sekä ehkä se kaikkein tärkein eli hyvä huolenpito kropan toiminnasta venyttelyllä, levolla ja hyvällä ruualla.

No tässä yleistä höpinää, mutta nyt tullaan taas itse asiaan. Eli huomenna olisi tämän vuoden ensimmäinen todellinen tulikoe, kun KarTe kohtaa huomenna turun ÅLK:n 1-divisioonan toisella kierroksella. Vielä vastustajista ei ole mitään varmuutta, mutta todennäköisesti itselleni vastaan asettuu Dennis Kazistov, joka majailee tuoreella suomen ranking listalla sijalla 14. Dennis on hyväkuntoinen ja hyvä liikkuja, mutta perus pelaaminen on loppujen lopuksi melko pehmeää, mikä tarkoittaa sitä että minulla ei ole suurta hätää ratkaista pisteitä välittömästi, vaan tarkoituksena rakentaa pistettä ja hakea sitä iskun paikkaa, mistä mahdollisesti tulla verkolle päättämään piste. Taputtelemaan en ole kuitenkaan lähdössä, vaan tavoitteena pelata rohkeaa, eteenpäin menevää tennistä ja olla erittäin terävänä omissa syötöissä, sekä palautuksissa pyrkiä olemaan rohkea.

Avainasemassa tulee olemaan syötön kulkeminen, sekä rohkeassa pelissä onnistuminen. Lisäksi täytyy olla uskoa ja draivia ottaa ottelu itselleen, eikä jäädä ihmettelemään tilannetta vaan koko ajan puskea päälle. Siinä saa turun poika huomenna ihmetellä, että mitähän tässä tapahtu!

ALE ALE!!!

Thursday, January 12, 2017

Tenniksen Suomen Mestaruus Kotkassa 2017

Puhutaan, että kun tavoitteista tehdään julkisia niin silloin niiden toteuttamisesta on vaikeampi lipsua.
Siksipä tämä onkin Salainen Blogi. Vanhalle pohjalle tehty uusien kujeiden päiväkirja.

Viime vuosi 2016 oli tenniksen harrastuksessani kaikkien aikojen komein vuosi. Neljä neljästä turnausvoittoa MA-sarjassa, ja peli oli muutenkin kohdillaan aina tosipaikan tullen. Iloista ja kevyttä tekemistä. Ja hassuinta siinä oli, että päätin edellisen vuoden 2015, Joensuussa pelattavien SM-kisojen jälkeen, että lopetan tenniksen pelaamisen. En ollut aivan varma itsekään, mitä sillä tuolloin tarkoitin enkä edelleenkään, mutta päätin sanoa itseni irti kilpapelaamisesta noin niinkuin henkisesti. Mitä se tarkoittaa, no sitä että vaikkakin pelasin tuon päätöksen jälkeen sarjapelejä ja kisoja, en vähät välittänyt mikä lopputulos tulee olemaan. Menin kentälle ja tein hommani ilon kautta, niin hyvin kuin pystyin ja kun matsi oli ohi, ei tuloksella ollut mitään merkitystä.

Kai se sitten tuosta paineiden ja pakkovoittamisen loppumisesta ja ilon kautta tekemisestä johtui, että peli kulki kuin unelma. Ainakin nyt näin jälkeenpäin ajatellen.

No se vuosi meni ja nyt alkoi uusi. Ennen vuoden vaihdetta, villiäkin villimpi ajatus sai huomioni joka kuulosti kaikkien aikojen reissulta, siis minulle. AASIN SILTA: Pitkästä aikaa elämässä on ollut suunnitelmia tulevaisuudesta. Mennään Lauran kanssa naimisiin ensi kesänä, sitten käydään koulut loppuun ja häämatkalle lähdetään vuoden 2018 keväällä. Reissussa olisi tarkoitus olla 1-1,5 vuotta. Reissusta palattuamme, ikää olisi tärähtänyt mittariin jo reippaasti yli kolmenkympin. Nooh, eihän se nyt tennispelaajalle ole vielä ikä eikä mikään, mutta veikkaan että puolentoista vuoden reissun jälkeen, näistä tämän hetkisistä tennisfiiliksistä ei olisi mitään varmuutta :) Nyt kun se fiilis on päällä, niin nyt tullaan itse asiaan.

Elikkä siis se villi visio oli että jos kokeilisi treenailla ns. tosissaan tämä vuosi sillai että päätavoite olisi vuoden lopussa pelattavat yleiset SM-kisat Kotkassa. Tällä hetkellä virallinen ranking sijalla 75, ja se kuvastaa aika hyvin missä tällä hetkellä liikutaan. Siinä on portaita pojalle kiivettäväksi, jotta Salaisen Blogin Salainen Missio tulisi toteutetuksi, eli Suomen Mestaruus Kotkassa.

Harjoittelu on kuitenkin jo aloitettu! Pois alta kivet ja männykävyt!

Thursday, March 10, 2011

Have you ever stopped to wonder?

Have you ever stopped to wonder?
To wonder what this is all about?
What is life all about?
Why are YOU here?
What is YOUR purpose of life?
And who are YOU?

Have you imagined life without drama, without displeasure
Life in internal peace,
Life in joy,
in love
in passion to live YOUR life purpose 
in accordance with your Divine Self?

Have you been told that it is all possible?
LIVING
in accordance with your Higher Self,
in complete internal peace,
in constant state of love,
In love
with everything that is,
in joy,
bliss
and in absolute harmony?

With great love, gratitude, and respect 
I wish YOU welcome to your internal journey 
HOME


Tuesday, March 1, 2011

Roll up your sleeves


What energies and experiences can we expect in March 2011? 
The energy this month is a lot like a big, red balloon.  There is a red, vibrant life-filled energy that is expanding.  It is moving outward.  This means it is possible that many of you will feel expansive and free this month.  Many will feel that things in your lives finally get bigger and move more freely.  Things finally get moving.  But, this expansion also means that anything that is off course is likely to blow up in your face or explode.  Things that are not meant to move forward are going to fall apart this month. 
The energy this month is like an amplifier.  Those things that need to unravel will unravel faster and bigger.  Those things that need to grow and flourish and take root are going to become stronger and healthier.  The trick to using this energy is to be more intentional than you ever have been before.  To be more conscious about what you are feeling and what your agenda is, and to be more conscientious about how your actions may have effects.  This is a very important month to be awake and alive and intentional. 
Remember the guidance for this year is that the year 2011 is a time for preparing and building structures that make your life work better.  This is truer than ever during March.  This is an important time to be productive.  It is very important this month that you invest yourselves in the things that feel right to you and the things that you want to increase in your life.  Choose the things that will lead you to where you want to be; focus on the things that feel good and feel like they are in alignment. 
It is so important this month that you cease investing in things that are dying or do not work.  If you are not sure whether something is dying or not, start investing in it and see what happens.  If you really commit yourself to it all the way and start investing, if it needs to die it is going to die on its own really quickly.  Just based on the energy you start pouring into it.  If it is meant to flourish, it will flourish just as much because you put your energy into it.  This is a good month to commit to things but, do not get attached to them.  If there is something you think you want or want to happen, commit yourself to it, invest your energy, engage with it, get involved but do not be attached to a particular outcome.  Do not tell yourself, "I am doing this because I expect it will lead to something."  Do things because you feel that they are right for you now.  Stay open to where things might go and how it might unfold in ways you did not expect.  Stay committed and invested with your eyes wide open. 

What more can we do to work with the energy of this month?
This is an important month for honesty.  That sense of being intentional and conscious requires that you remain honest with yourself and with others.  Any of those patterns or habits you have in your life where you hide the truth, where you do not really look at things completely, where you pretend some things are not happening, those patterns are going to get you in big trouble this month. 
Commit yourself more than ever to looking at things and seeing them as they are.  To saying what you really mean even if you are afraid of how people will react.  Say what you really mean.  Be as honest as you can and trust that those who need to stick around will find a way to understand.  Those that do not will find a way to leave.  Trust that if someone leaves or someone cannot handle your truth, that they might not belong in your life anyway.  It is time to be honest.  It is time to be clear.

Is there anything else the Keepers want to tell us about March 2011?   
We are going to go back to this idea of the color red.  The color red represents vibrancy and life.  It is the color of blood; it is the color of fire and that sense of a deeper human experience of what might be reflected in the idea of blood -- your sense of your own mortality.  Those deeper parts of you -- your emotions, your anger, your sexual drive, your biggest fears, these things that make you so very human, including your mistakes and your flaws -- they are going to be very evident this month. 
It is an important month to be forgiving of yourself and others.  To accept that everyone has flaws.  To be willing to work with what you have rather than holding on to some abstract ideal.  This is a very human month. 
Remember that color of red, the color of blood, is also the color of the human heart.  There is a lot of love available.  A great deal of fun is available if you will catch and ride the wave of being honest and conscientious and willing to engage in what is happening rather than waiting for something.  There is nothing left to wait for and waiting at this point will only put you behind.  Even if you are not sure what to do, even if you are not sure how everything is going to work out in your life, find something to do that feels right even if it is small.  Roll up your sleeves and get working.  There is so much energy available this month.  If you will move with it and work with it, you are going to have a lot of fun.