Life Is A Highway!

On aamuyö ja kello näyttää 1.40. Istun olohuoneen sohvalla, kynttilät palaa ja rauhallinen taustamusiikki luo mukavasti tunnelmaa näinkin normaalisti arkiseen ke-to väliseen yöhön. Siihen miksi kirjoittelen blogia näihin aikoihin on omat syynsä...

Niinkuin jo ehkä joistakin aiemmista kirjoituksista on käynyt ilmi, koulu on ollut mulle jo alusta lähtien täällä jenkeissä ihan mieletön ahdistuksen aihe. Ensimmäinen vuosi nyt ois vaikka menny korvatunturin historiaa lukiessa (joka sekin kuulostaa houkuttelevalta jos verrataan niihin vaihtoehtoihin mitä täällä on ollut) sillä muuten kokemukset oli uusia ja mielettömiä, eikä koulunkäynti tuntunut missään. Noh, toisena vuonna olin jo tulossa takaisin Suomeen sillä en kokenut tarpeeksi suurta syytä enää jäädä tänne maahan. Sitten tapasin mukavan amerikkalaisen tytön jonka kanssa mennä vierähti aikaa yli vuoden verran. Kaikki oli mahtavaa, paitsi koulu oli edelleen TÄYTTÄ PAS*AA! Jo seurustelusuhteen aikana mietin minkä helvetin takia teen töitä sellaisen asian eteen, joka ei voisi pyllykarvan verran kiinnostaa.

Vietin loppukesän tyttöystäväni perheen luona Cincinnatissa (Ohio), ja sen reissun jälkeen ajettiin sit elo-syyskuun vaihteessa takasin koululle James Madison Universityyn, Harrisonburgiin (Virginia). Kolmas vuosi koulua oli alkamassa, uusine kujeineen. Vielä siinä vaiheessa ei ollut mitään aavistusta mitä oli tulossa...

-----------------------------------------------------------------------------

Vajaa kuukausi kerkesi vierähtää kunnes autosta lyötiin jarrut pohjaan, auto luisuun ja ojaan. Eli erohommia. No sit meni pari viikkoa aikaa kömpiä ensin sieltä autonrämästä ulos, ja sen jälkeen ojasta märkänä moottoritielle. Sit alkokin tapahtuu.

Rajakylän ja Viidakkomiehen viisaat sanat ja teot inspiroivat hankkimaan kunnon menopelin elämän Highwayta varten ja tällä kertaa meikän menopelinä toimi oikea ruokavalio ja Super foodit. Vanha kulkuväline oli toki kivan näköinen, mukavan tuntuinen, ja ennenkaikkea VARMA (oikeessa automaailmassa vois verrata Toyotaan). Ja menokin oli ilman tuota viimeistä ojaan luisumista oikein mukavaa, helppoa, mutta liian ennalta-arvattavaa. Oma luonne on kuitenkin mikä on ja kaipasin elämään jännitystä, vauhtia ja hurjia tilanteita.

Pari viikkoa supereita ja luomusafkaa naamaan ja Ferrari oli valmiina starttiin. Yhtäkkiä meno oli niin hurjaa etten enää pystynyt katsomaan sivuille enkä taakse, vaan nokka oli tiessä kiinni. Täytyi siis keskittyä lujasti tähän hetkeen, katse eteenpäin, maali kaukana horisontissa mutta kuitenkin näkyvissä. Kaikki alkoi siis menopelin vaihdosta, ja tätä nykyistä en ainakaan vähään aikaan suostu vaihtamaan tuohon vanhaan, turvalliseen ja ennalta-arvattavaan Toyotaan. Välillä täytyy tietenkin pysähtyä tankkaamaan sitä elämän löpöä, ja varikkomiehet/naiset hoitavat hommat nopeasti ja käsittämättömällä tarkkaavaisuudella.

------------------------------------------------------------------------------

Matka Ferrarin kyydissä, elämän Highwaylla on ollut mielettömän opettavaista, inspiroivaa, ja hemmetin siistiä! Oikeen ruokavalion ja superien avulla oon pystyny nostaa fyysisen suorituskyvyn niin huippuun ettei siitä oo tarvinnut edes huolehtia enää (muutenkuin ne varikkokäynnit). Fyysisen suorituskyvyn kehityksestä konkreettinen esimerkki esim tämän päivän punttitreeneistä jolloin tein 23 leuanvetoa yhteen settiin. Kolme vuotta sitten sain vastaavassa testissä kiskottua 10 leukaa.

Kun fyysinen puoli alkoi olla pikkuhiljaa niin hyvässä kuosissa ettei sitä tarvinnut miettiä, oli aika keskittyä henkisen puolen kehitykseen, eli omien unelmien ja haaveiden tarkasteluun ja jahtaamiseen. Homma lähti hiljalleen käyntiin ihan oman inspiraation kuuntelemisesta. Aloin tehdä asioita joita itseä oikeasti kiinnosti ja jätin kylmästi sellaiset jutut väliin joita ei huvittanut tehdä (tarkoittaen käytännössä kaikkia kouluun liittyviä juttuja). Aloin löytää koko ajan enemmän ja enemmän mielenkiintoista opiskeltavaa, luettavaa ja koettavaa. Ensimmäiseksi innostuin luonnollisesti ruokajutuista. Luin kaikkea ruokavalioon liittyviä blogeja, kirjoja, uutisjuttuja ja katoin varmaan satoja David Wolfen, David Favorin, Jaakko Halmetojan, Viidakkomiehen ja muiden ravintogurujen youtube videoita. Sit aloin laittaa tietoa samantien käytäntöön. Aloitin tämän blogin, ja sen lisäks tekee ruokaohjelmaa läheisille ihmisille ja sain alkaa neuvomaan ystäviäni ja muitakin tyyppejä asiasta. Kahden kuukauden tekemisellä!!! Oon käynyt kouluja yli 14 vuotta ja sen aikana en ole koskaan aikaisemmin ollut näin innoissaan oppimistani asioista!! Mutta tämäkään tieto ei edes löytynyt koulukirjoista vaan ihan jostain muualta.

En jarrutellut missään vaiheessa vaan jatkoin koko ajan itseni, ja omien tietojeni kehittymistä. Koulu tuli aina viimeisellä sijalla, päivän viimeisillä minuuteilla jos jotain sen eteen oli pakko tehdä. Ja vaikka en ole aikaisemmin 14 vuotisen koulu-urani aikana tehnyt näin vähän töitä koulun eteen, niin tänä syksynä tuo vähäinenkin työmäärä on ollut enemmän kuin ahdistavaa. Aloin myös syksyn puolessa välissä meditoimaan melko säännöllisesti ja kuuntelemaan entistä enemmän sitä sisäistä ääntäni, intuiitiota, omaa sydäntä, joka on aina oikeassa!

Noin kuukausi sitten aloin kiinnostumaan Personal Development jutuista, ja lueskelin paljon mm. Steve Pavlinan artikkeleja. Sitä myötä innostuin Law of Attraction ilmiöstä josta mainitsin jo aikaisemmassa kirjoituksessani. Law of Attractionin periaate perustuu siis lähinnä siihen ajatukseen, että olemme täysin sitä mitä ajattelemme. En rupea sitä tässä kuitenkaan tarkemmin selvittämään, mutta tsekkaa toi Pavlinan teksti siitä ja tsekkaa myös tää youtube video!! (tykki video, vohkittu Viidakkomiehen blogista)

Seuraavaks tuli vastaan Tony Robbinsin Awaken the Giant Within kirja, jossa keskitytään oman ajattelun hallitsemiseen ja sitä kautta tietoiseen päätöksentekoon. Vaikka itse olenkin melko ulospäinsuuntaunut heppu, olen viime aikoina tajunnut että haluan tutustua ihmisiin paremmin, olla rohkeampi heitä lähestyessä ja unohtaa omat pelot sosiaalisessa kanssakäymisessä. Robbinsin kirjan innoittamana lähdin seikkailemaan Key Westiin viikon lomalle koulusta, olemaan avoin uusille ihmissuhteille ja kokemuksille. En antanut minkään rajoituksien estää minua olemasta oma itseni, vaan tein juuri mitä milloinkin huvitti, juttelin kelle huvitti ja yhtäkkiä elämä avautui samalla tavalla minulle kuin pienenä Visulahti konsanaan (jos joku ei tiedä mikä Visulahti on niin kannattaa se vaikka vielä aikuisiällä käydä tsekkaamassa, hieman kuumottavia ne dinosaurukset). Tsekkaa mun aikasempi kirjoitus Key Westin reissun ajalta.

Kaiken tämän syksyn aikana koetun ja opitun jälkeen, jonka hedelmiä pääsin Key Westin paratiisissa nauttimaan, kouluarki reissun jälkeen pamahti naamalle kuin märkä ja haiseva rukkanen. Edessä oli kolme viikkoa pelkkää koulukirjojen läpikäymistä, tehtävien tekemistä, esitysten pitämistä, yöreissuja kirjastoon, järkyttäviä määriä kofeiinia, loppukokeita ja arvosanoja. Kun loppukokeista on selvitty, olisi edessä kolmen viikon pituinen joululoma, jonka jälkeen sama koulurumbasamba ja ahdistus käyntiin. Tuomionpäivä tammikuun 10 pvä. Jos kolme viikkoa koulua kuulosti tarpeeksi jo ahdistavalta, niin mietin miten ahdistavaa elämäni tulee olemaan kun koulua on vielä tämän syksyn jälkeen vielä kuitenkin puolitoista vuotta.

Keskiviikkona 1. Joulukuuta tein ehkä elämäni tärkeimmän päätöksen. Olin juuri tullut kotiin lääkärin luolta edellisyönä saadun päänsärkykohtauksen takia. Skippasin sen takia päivän luennot ja kouluryhmä tapaamisen jossa oli tarkoitus valmistaa ryhmän kanssa yritysideaa, joka ei olisi voinut muutenkaan vähempää kiinnostaa (eikä kyllä kiinnostas ketään muutakaan). Luin kotiin tullessani sähköpostin johon oli yhdeltä ryhmäläiseltäni tullut viesti, jossa tämä nimeltämainitsematon tyttöhenkilö arvosteli ryhmäpanostani, asennettani työn tekemiseen ja muiden ryhmäläisten kunnioittamiseen. Oikeassahan tämä henkilö oli, en ollut koko syksyn aikana tehnyt yhtään ylimääräistä työtä ryhmäprojektin eteen, ja nekin hommat mitkä minulle jaettiin rykäisin niin nopeasti kuin mahdollista jotta pääsin taas "omien juttujeni" pariin. Ensiksi mietin että pitäisikö yrittää taas selvitä tilanteesta selittelemällä ja mielistelemällä jotta saisin tarvittavat pisteet projektista. Mutta melkeinpä heti sen fiiliksen jälkeen päätin että "nyt saa loppuu tää paska, se ahdistus mikä siitä tulee, ja kaikki se valehtelu ja esittäminen mitä siitä seuraa".

Tuona päivänä päätin että jätän koulun kesken ja lähden hakemaan opintoni maailmalta. Päätin myös sen että tästä päivästä lähtien pyrin olemaan täysin oma itseni, rehellinen itselleni ja muille, ja ennen kaikkea seurata sydäntäni loppuun asti.

Uusi elämä, uusi polku alkakoon...

"The moment that he Begins to walk along it, the Warrior of the Light recognizes the Path.

Each stone, each bend cries welcome to him. He identifies with the mountains and the streams, he sees something of his own soul in the plants and the animals and the birds of the field.

Then, accepting the help of God and of God's Signs, he allows his Personal Legend to guide him toward the tasks life has reserved for him.

On some nights, he has nowhere to sleep, on others, he suffers from insomnia. "That's just how it is," thinks the Warrior. "I was the one who chose to walk this path."

In these words lies all his power: He chose the path along which he is walking and so has no complaints."

-Ote Paulo Coelhon The Warrior of the Light (a manual) kirjasta

Loppuun vielä tämän syksyn teemaan liittyvä biisi.