Life is a playground- Key West day 3

Kolmas päivä Key Westin paratiisissa loppupuolella. Ollaan Tommin kanssa poolilla juomassa Blue Moon olutta ja fiilistellään tätä mennyttä päivää. Eilisyön rantaseikkailujen takia teki mieli nukkua vähän pitempään ja valitettavasti aamumeditaatiot jäi tältä päivältä väliin. Väsyneenä oli huomattavasti vaikeampaa saada itseäni huippufiiliksiin heti aamusta, mutta aikani uima-altaalla fiilisteltyä aloin pikkuhiljaa herätä uuteen päivään. Hyvä fiilis lähtee aina hyvästä fyysisestä olosta. Jos on fyysisesti väsynyt, on vaikeampaa saada itseään myös henkisesti liikkeelle. Tein tietoisesti töitä (punnerruksia, uimapyrähdyksiä ja voltteja altaaseen) jotta sain kroppani hereillä. Siitä sitten heränneenä aamupalalle (ajoitus aamupalalle venyi eilisillan takia sinne klo 13) läheisimpään ruokapaikkaan, joka valitettavasti sattuu olemaan McDonalds. Noh kun muuten puitteet fyysisen hyvinvoinnin kuosittamiseen täälllä on niin loistavat (aurinko, luonto, oma reenaus ulkosalla) niin ruokavaliossa voin antaa vähän periksi.

Tultiin takaisin poolille ottaa sitä kultaakin kalliimpaa D-vitamiinia ja punaista väriä ihonpintaan, Robbinsin kirja kauniiseen palaneeseen kätöseen, ja ajatukset eri taajuudelle. Robbinsin kirjan avulla olen oppinut tunnistamaan omia uskomuksiani, niin elämästä, itsestäni, ihmisistä, kuin kaikesta muustakin. Osa näistä uskomuksistani on minua edistäviä ja kehittäviä (empowering), kun taas osa on minua rajoittavia, taaksepäin vieviä (disempowering). Sillä ei ole suurta väliä ovatko uskomukseni oikeita vai vääriä, vaan se ratkaisee ovatko ne minua positiivisesti eteenpäin vieviä (empowering). Olen oppinut tunnistamaan noita omia "negatiivisia" uskomuksia ja tarkoituksena on tehdä ajatustyötä sen eteen että pystyn muuttamaan ne itseäni kehittäväksi.

Toinen juttu mitä jo eilisillan rantaseikkailun aikana rupesin kelailemaan on se että elämästä tulee ja pitää nauttia. Joka päivä. Elämä on kuin peli, suuri leikkipuisto, missä mahdollisuudet ovat käytännössä rajattomat. Ainoa asia mikä omaa seikkailua voi rajoittaa, on oma mieli. Jos sinulla on halu tehdä jotain "hullujakin" juttuja (kiipeillä puissa, tehdä punnerruksia uima-altaalla, jammailla bussissa täysillä oman mielimusan tahtiin), tee niitä! Silloin toimit juuri oman intuiition mukaan, ja olet täysin oma itsesi. Jos taas mietit, että mitähän muut ihmiset teoistasi ajattelevat...noh, silloin elät muiden ihmisten mielipiteiden mukaan ja oma elämäsi menee massan mukana. Voin sanoa, etten itsekään ole todellakaan päässyt irtautumaan noista sosiaalisista rajoituksista, mutta teen joka päivä sen eteen tietoisesti töitä (niin ajatusten tasolla kuin käytännössäkin) että joku päivä olen täysin vapaa leikkimään tässä aikuisten leikkipuistossa, mitä elämäksikin kutsutaan.

Leikki jatkuu, vain paikka ja välineet muuttuvat

Elämässä on paljon sääntöjä, normeja ja käyttämisetikettejä, joista suurin osa on täysin turhia! Esim mikä estää minua jahtaamasta iguaaneja, hyppimästä voltteja altaaseen, tai tekemästä leuanvetoja bussipysäkillä. Ensiksi tulee mieleen muiden ihmisten mielipiteet, ja seuraavaksi ehkä omat pelot siitä että tuo kyseinen iguaani sattuu olemaan lihansyöjä ja tarraamaan jalkaan kiinni. Miksi sitten lapset voivat tehdä kaikkia noita ja niiden lapsenomaisuutta pidetään ihailtavana asiana? Noh, lapset on lapsia, niidenhän kuuluu leikkiä. Missä vaiheessa sitten nuo leikit kannattaa lopettaa? Peruskoulussa, kun pitää ruveta leikkimään koulukirjojen kanssa? Vai ylä-asteella kun pitää olla se koulun coolein tyyppi, johon kaikki vastakkaisen sukupuolen edustajat ihastuu? No viimeistään sitten kun ollaan aikuisia? Niin millonkas sitä sitten ollaan aikuisia? Jaa ehkä liian paljon kysymyksiä, liian vähän vastauksia. Ehkä kuitenkin helpointa jättää noiden kysymysten ja vastausten miettiminen joillekin "sivistyneimmille"ja jatkaa vain sitä leikkimistä. Antaa muiden miettiä niitä vastauksia, sillävälin kun minulla on kiire saada siitä liskon hännästä kiinni. Silloin ei tarvitse koskaan aikuistua ja aina on hauskaa. Toki "aikuisena" on niitä pakollisia juttuja hoidettavana kun on vastuussa itse omasta elämästä, mutta jos muistaa pitää leikkimielisyyden aina hommassa mukana, voisin kuvitella että yhtäkkiä tuokin vastuu alkaa tuntua lastenleikiltä.

Päivätoimien jälkeen suunnattiin nokkamme kohti tuntematonta bussireittiä joka lopulta vei meidät ydinkeskustaan. Sieltä lampsimme kohti uusia rantoja, mutta ei me sinnekään sitten loppujen lopuksi päästy. Pysähdyttiin matkan varrella olevaan mukavan näköiseen kahvilaan ja käyntikerrasta muodostui oikein mukava kokemus. Innostuttiin juttelemaan paikallisten heebojen ja kuppilanpitäjän kanssa. Mukana seurueessa oli mm. Ian, joka chillasi letkeästi omassa pyörätuolissaan, tuuliviiri kulkupelin perässä lepattaen. Siinä kaverissa oli sitä jotain. Kaverit heitti läppää ja kukas se nauroikaan eniten ja näytti seurueen ilopilleriltä. No Ianpa hyvinkin. Tässäkin esimerkissä, meillä kaikilla oman onnellisuuden esteenä ja rajoitteena on vain se oma mieli, ei niinkään fyysiset ja ulkopuoliset jutut. Kahvilassa meni helposti pari kolme tuntia istuskellen, teetä juoden ja rupatellen. Mikäs sen mukavempi tapa viettää maanantai iltaa Key Westissa. Kuppila laitettiin kiinni seitsemältä ja suomiduon matka jatkui bussimatkan myötä takasin hotellille. Hotellille tultuani aloin kirjottaa tätä postausta ja samalla luin kovien tyyppien blogikirjoituksia. Hassu sattuma sinänsä mutta huomasin että Viidakkomiehellä oli täysin tämän päivän teemaan sopiva kirjoitus elämän seikkailusta. Suosittelen, kovaa tekstiä!!

Ulkopuolisen silmin voisi kuulostaa että päivässä ei mitään sen kummempaa ehtinyt tapahtua, mutta itselleni päivä oli jatkuvaa seikkailua heräämisestä (uima-altaalla) aina tähän hetkeen asti. Päivän hienoutta ei niinkään määrää ne tapahtumat, vaan se mitä niistä eteen tulleista tilanteista saa irti.

Nyt on aika lukea vielä kirjaa vähän aikaa ja sen jälkeen levätä huomista seikkailua varten!!