Viime kirjoituksesta onkin jo ehtinyt kulua yli puolitoista vuotta. Siinä ajassa on ehditty mennä naimisiin, jatkettu entistä intensiivisemmin valmennus töitä ja on tuota tullut muutama tennismatsikin pelattua. Nyt on siis aika pienen katsauksen mitä on takana päin, missä nyt ollaan ja mitä mahtaa näkyä horisontissa. Samalla tulee hyvää harjoitusta suomen kielen kirjoittamisesta, kun meinaa tämän päivän moternissa kielimaailmassa tuokin taito helposti unohtua.
Edellisessä Voittajan tiellä tarinassa jäätiin jännittäviin tunnelmiin, juuri ennen Finnish Tourin matsin alkua Patrik Niklas-Salmista vastaan. Matsi suomen sen hetkisen ranking listan ykköstä vastaan oli valtava oppikokemus ja myöskin ainutlaatuinen sellainen. Tässä vaiheessa on vain ollut ilo ja nautinto päästä kokemaan omassa mieliharrastuksessaan tämän kaltaisia tennisotteluja, missä tuntuu että vuosikausien työ niin teknisellä kuin taktisellakin puolella on tuottanut hedelmää siinä määrin, että pelinautinto on ihan toista luokkaa kuin joskus nuorempana. On hienoa päästä testaamaan harjoittelemat taidot ja näkemään taistelutahdon merkityksen vastaan tulleiden vaikeuksien ja haasteiden edessä. Harvoin elämässä on niin epämukava olo kuin tennisottelussa, kun seisoo keskellä areenaa vailla tietoa, tuleeko olemaan ottelun jälkeen sankari vai häviäjä. Mutta todellisuus ei ole isossa kuvassa niin musta-valkoinen, sillä useimmiten tappioista voi oppia enemmän ja voitonhuuma jää usein lyhyeksi nautinnoksi. Voitto on tavoite ja tähtäin, mutta tärkeintä minulle kuitenkin on se hetki ottelussa kun mikään ei ole varmaa ja vain sillä voi vaikuttaa mitä teet juuri nyt ja pelin intensiivisyys tuo herkimmätkin vaistot, tunteet ja havainnot esille. Parhaimmillaan tennisottelu on meditatiivista liikettä ja huonoimmillaan lapsenomaista holtitonta keskittymiskykyä ja kontrolloimatonta tunteiden hallintaa. Tuo ottelu Niklas-Salmista vastaan päättyi "Patin" 6-4,6-1 voittoon. Minä puolestaan sain uskoa ja itseluottamusta siihen, että suomen tenniskärki on ihan uskottavan etäisyyden päässä ja siellä on mahdollisuuksia pärjätä.
Loppukevät, kesä ja syksykin meni sitten toisissa merkeissä kuin omaan tennismatkaan keskittyessä. Yksi parhaista puolista tässä projektissa onkin ollut juuri se, että tavoitteen saavuttaminen ei välttämättä ole ympärivuotista toimintaa vaan paremminkin kausittaista. Välillä menee kuukausi pelkästään otteluihin keskittyessä ja toisaalta muut elämän osa-alueet saavat täyden huomioni, jolloin tennis saattaa unohtua kokonaan. Syksy-talvi 2017 alkoi kuitenkin muutamalla sarjaottelulla ja joulukuussa Joensuussa järjestettiin avoimen luokan turnaus, jossa voitin pari ottelua ja niiden innoittamana päätin lähteä katsomaan Kotkaan SM-kisoihin mihin tämän hetkinen pelitasoni yltää. Minimi tavoite oli päästä ensimmäiseltä kierrokselta 16. parhaan joukkoon ja katsoa sitten minne rahkeet riittää. Se tavoite täyttyi kun voitin ensimmäisellä kierroksella Otto Holtarin 6-3,6-4 ja seuraavalla kierroksella hävisin paikallisseuran Ville-Petteri Ahdelle 6-2,6-2. Ottelussa Ville-Petteriä vastaan sain nähdä, mitä tulee harjoitella ja parantaa pärjätäkseen aivan suomen korkeimmalla tasolla.
Vuosi 2018 alkoi melko vauhdikkaasti tenniksen merkeissä ja taas matkaan keskittyen, sillä olin saanut selville että tulevat sisäkauden Suomen Mestaruus kisat tullaan järjestämään uudelleen Kotkassa, joten projekti sai lisäaikaa toisen vuoden. Voitin tammikuussa muutaman hyvän sarjaottelun ja helmikuussa päätin lähteä Lahteen pelaamaan miesten A-luokan turnausta, jonne oli ilmoittautunut liuta suomen parhaita pelaajia mm. Verneri Tuomi, Patrick Stenfors ja Juho Paukku. Olin valmistautunut turnaukseen huolellisesti ja keskittynyt heti ensimmäisestä pallosta lähtien. Ensimmäisellä kierroksella voitin Patrik Jaatisen 6-3,6-1 ja toisella kierroksella voitin kisan kakkossijoitetun, suomen ranking 19. Patrick Stenforsin lukemin 6-4,7-5. Ottelu Patrickia vastaan oli omasta mielestäni urani paras siihen asti pelaamani ottelu. Seuraavana päivänä semifinaalissa tuli vastaan Aleksi Tuukkanen, joka tuli verkolle kättelemään luovutusvoiton merkiksi sen jälkeen kun olin murtanut flunssaisen Tuukkasen syötön toisessa erässä minun johtaessa 6-0, 3-1. Finaalissa pääsin pelaamaan paikallista tennislegendaa Juho Paukkua vastaan, joka hallitsi Suomen junioritennistä minun pelatessani kahta vuotta nuorempien sarjassa. Matsissa saattoi paistaa minun pieni huolimattomuus tärkeissä hetkissä ja hienoinen vastustajan ylimääräinen kunnioitus, joka lopulta päätyi siihen pisteeseen että turnauksen mestariksi selviytyi Juho voittaen finaalin 6-4,7-5. Viikonloppu oli kuitenkin todellinen onnistuminen ja tuntui, että olin päässyt jonkinlaiseen maaliin omalla matkallani siinä mielessä, että nyt viimeistään todistin itselleni sen tason millä uskoin parhaimmillani pelaavani. Maha oli siis tyytyväisyydestä täynnä.
Tuon Lahden turnauksen jälkeen pelasin vielä Oulussa MA-kisat sekä 2-pelissä että 4-pelissä Jaakon kanssa. Oulussa pelaaminen oli kuitenkin ensi hetkistä lähtien todella vaikeaa niin henkisesti ja fyysisesti. Henkisesti olin vielä liian tyytyväinen edellisistä otteluista ja fyysisesti liikkumista hidasti ja vaikeutti nivusvamma. Matseissa tuntui kuitenkin olevan panosta kotiseuralle rakkaan vihollisen OVS:n hallissa. Olin myös viikonloppuna valmentajan roolissa seuraamassa junnujen edistystä, joten siitäkin syystä tuntui, että vaikka nyt vaikeaa on, paras tullaan antamaan taistellen. Tuplamestaruus kuulostaa hienolta lopputulokselta, mutta oli vain yhden pisteen päässä, että kaksinpelit olisivat loppuneet jo paljon aikaisemmin, kun toisen kierroksen matsissa Koiviston Otolla oli kaksi peräkkäistä ottelupalloa. Siitä selvittiin kuin ihmeen kaupalla ja finaalissa Valtteria vastaan jouduin kaivamaan maan pinnan alapuolelta taistelutahtoa ja KarTelaista pöhinää, mikä siivitti voittoon. Tässä turnauksessa oli tärkeää nähdä, kuinka se on ok jos häviäisikin, ettei anna sen lamaannuttaa sinua ja toinen, että taistelutahtoa voi ammentaa kun on selkeä motivaatio ja syy, miksi taistelen ja annan kaikkeni vaikken siitä itse suoranaisesti hyötyisi mitenkään.
Kuin edellisvuoden toisintona, myös tällä tenniskaudella tuo loppukevät ja kesä meni muhin asioihin keskittyessä kuin omiin peleihin. Mutta väistämättä siitä on ollut hyötyä myös omaan peliin, kun on syventynyt valmennuspuolella muiden pelaajien kehittämiseen. Ennen kaikkea pohdinta taktisen pelaamisen taidoista on avannut lisää näkemyksiä ja mahdollisuuksia kilpaottelun tapahtumiin. Syyskausi kuitenkin alkoi tänä vuonna vauhdikkaammin, siitä syystä että Joensuussa järjestettiin syyskuussa avoimen luokan turnaus ja siellä kohdattiin Leon kanssa paikallisfinaalissa. Ottelu oli hyvätasoinen ja molempien itseluottamusta ruokkiva. Joensuun kisan jälkeen päätin lähteä vähän jopa extempore- matkalla Helsinkiin Finnish Tourin kisoihin. Leo kanssa pelatusta ottelusta sai hyvän pelifiiliksen ja lyöntitunteen, että aivan kuin tässä olisi hypätty uudelle tasanteelle omassa pelissä ja oli mukava päästä se testauttamaan heti suomen kovimpia tennispelaajia vastaan. Helsingissä voitin ekan kierroksen ottelun Ron Liebkindia vastaan 6-4,6-0 ja toisella kierroksella kisojen 6. sijoitetun, suomen ranking 19. Roni Rikkosen 6-7,6-4,6-4. Reilun tunnin päästä toisen kierroksen matsista, vastaan asettui kisojen ykkössijoitettu, tampereen legenda Lauri Kiiski. Paras terä oli poissa ja Lauri pelasi tasaisen tappavasti. Tulos 6-3,6-3 kuvastaa hyvin tuota matsia. Pysyin mukana, ajoittain jopa hallitsin kentän tapahtumia, mutta Laurin korkean pelitason tasaisuus oli tuossa hetkessä ylittämätön este ja kotiin palattiin taas täynnä itseluottamusta siitä, että kuuluin näihin karkeloihin. Matsit kuitenkin vaati oman veronsa, ja jalkojen palautumiseen ei riittänyt edes viikko. Jos haluaa mennä eteenpäin ja pärjätä jopa suomen aivan kärkipelaajille, on pystyttävä olemaan kovassa peruskunnossa niin fyysisesti kuin henkisestikin, ja koko turnauksen ajan.
Heti seuraavana viikonloppuna käynnistyi sarjakausi ottelulla Smash-Kotkaa vastaan. Matsit pelattiin koti hallissa ja minä pääsin ottamaan mittaa Kotkan kakkosjoukkueen kärkipelaajasta, Valtteri Ahdesta. Ahti majailee suomen ranking listalla sijalla 25. ja on hyvin paljon pelejä pelaava, tasaisen pelisuorituksen omaava vastustaja. Tiesin kuitenkin, että tämän hetkinen pelitasoni pystyy horjuttamaan Valtteria ja uskoin voittavani ottelun jopa selkeästi. Ensimmäisen kerran tämän kahden vuoden aikana tässä projektissa, lähestyin tulevaa ottelua ja vastustajaa sillä asenteella, että voitan varmasti tämän ottelun. Sekin oli kiva nähdä miten se vaikuttaa ottelun kulkuun ja lopputulokseen. Ottelu päättyi minun voittoon 6-4,6-7(1),10-7, mutta fiilikset olivat hyvin kaksijakoiset. Omasta mielestäni en päässyt lähellekkään omaa pelitasoani mihin uskoin yltäväni ja toisaalta muut hehkuttivat miten hyvää peliä pystyin pelaamaan. Paavo jopa sanoi, että se oli parasta tennistä mitä minä olen koskaan pelannut ja Paavo jos joku on niitä pelejä nähnyt ja todistanut. "Hmm, tässä täytyy nyt olla jotain kummallista...", mietin kun omasta mielestäni pelasin ja keskityin surkeasti ja minulla oli suuria vaikeuksia itseni kanssa kentällä, kun taas kaikki muut olivat sitä mieltä, että peli oli loistavaa ja ottelu oli hieno voitto. Katsoin sitten jälkeenpäin matsin videolta ja täytyi todeta itsekin, että peli kyllä näytti hyvältä ja taktisesti kypsältä ja hyvätasoiselta, mutta se mitä tapahtui siinä sisäisesti oli jotain aivan muuta. Tärkeintä oli kuitenkin voitto KarTelle ja hyvä kauden avaus koko joukkueelta.
Ottelun kokemus ja oivallukset jäivät kypsymään ja siitä tullaan pienen aikamatkan jälkeen tähän hetkeen, kun tässä juuri nyt kirjoittelen. Tänä viikonloppuna sarjaottelut jatkuu kahdella kotipelillä Lahtea ja Oulua vastaan ja otteluihin lähdetään ihan hyvällä valmistautumisella. Joulukuussa on sitten vielä pari sarjaottelua, kotikisat Joensuussa ja päähuipennuksena Kotkan SM-kisat. Kirjoitellaan mitä tapahtuu....
Edellisessä Voittajan tiellä tarinassa jäätiin jännittäviin tunnelmiin, juuri ennen Finnish Tourin matsin alkua Patrik Niklas-Salmista vastaan. Matsi suomen sen hetkisen ranking listan ykköstä vastaan oli valtava oppikokemus ja myöskin ainutlaatuinen sellainen. Tässä vaiheessa on vain ollut ilo ja nautinto päästä kokemaan omassa mieliharrastuksessaan tämän kaltaisia tennisotteluja, missä tuntuu että vuosikausien työ niin teknisellä kuin taktisellakin puolella on tuottanut hedelmää siinä määrin, että pelinautinto on ihan toista luokkaa kuin joskus nuorempana. On hienoa päästä testaamaan harjoittelemat taidot ja näkemään taistelutahdon merkityksen vastaan tulleiden vaikeuksien ja haasteiden edessä. Harvoin elämässä on niin epämukava olo kuin tennisottelussa, kun seisoo keskellä areenaa vailla tietoa, tuleeko olemaan ottelun jälkeen sankari vai häviäjä. Mutta todellisuus ei ole isossa kuvassa niin musta-valkoinen, sillä useimmiten tappioista voi oppia enemmän ja voitonhuuma jää usein lyhyeksi nautinnoksi. Voitto on tavoite ja tähtäin, mutta tärkeintä minulle kuitenkin on se hetki ottelussa kun mikään ei ole varmaa ja vain sillä voi vaikuttaa mitä teet juuri nyt ja pelin intensiivisyys tuo herkimmätkin vaistot, tunteet ja havainnot esille. Parhaimmillaan tennisottelu on meditatiivista liikettä ja huonoimmillaan lapsenomaista holtitonta keskittymiskykyä ja kontrolloimatonta tunteiden hallintaa. Tuo ottelu Niklas-Salmista vastaan päättyi "Patin" 6-4,6-1 voittoon. Minä puolestaan sain uskoa ja itseluottamusta siihen, että suomen tenniskärki on ihan uskottavan etäisyyden päässä ja siellä on mahdollisuuksia pärjätä.
Loppukevät, kesä ja syksykin meni sitten toisissa merkeissä kuin omaan tennismatkaan keskittyessä. Yksi parhaista puolista tässä projektissa onkin ollut juuri se, että tavoitteen saavuttaminen ei välttämättä ole ympärivuotista toimintaa vaan paremminkin kausittaista. Välillä menee kuukausi pelkästään otteluihin keskittyessä ja toisaalta muut elämän osa-alueet saavat täyden huomioni, jolloin tennis saattaa unohtua kokonaan. Syksy-talvi 2017 alkoi kuitenkin muutamalla sarjaottelulla ja joulukuussa Joensuussa järjestettiin avoimen luokan turnaus, jossa voitin pari ottelua ja niiden innoittamana päätin lähteä katsomaan Kotkaan SM-kisoihin mihin tämän hetkinen pelitasoni yltää. Minimi tavoite oli päästä ensimmäiseltä kierrokselta 16. parhaan joukkoon ja katsoa sitten minne rahkeet riittää. Se tavoite täyttyi kun voitin ensimmäisellä kierroksella Otto Holtarin 6-3,6-4 ja seuraavalla kierroksella hävisin paikallisseuran Ville-Petteri Ahdelle 6-2,6-2. Ottelussa Ville-Petteriä vastaan sain nähdä, mitä tulee harjoitella ja parantaa pärjätäkseen aivan suomen korkeimmalla tasolla.
Vuosi 2018 alkoi melko vauhdikkaasti tenniksen merkeissä ja taas matkaan keskittyen, sillä olin saanut selville että tulevat sisäkauden Suomen Mestaruus kisat tullaan järjestämään uudelleen Kotkassa, joten projekti sai lisäaikaa toisen vuoden. Voitin tammikuussa muutaman hyvän sarjaottelun ja helmikuussa päätin lähteä Lahteen pelaamaan miesten A-luokan turnausta, jonne oli ilmoittautunut liuta suomen parhaita pelaajia mm. Verneri Tuomi, Patrick Stenfors ja Juho Paukku. Olin valmistautunut turnaukseen huolellisesti ja keskittynyt heti ensimmäisestä pallosta lähtien. Ensimmäisellä kierroksella voitin Patrik Jaatisen 6-3,6-1 ja toisella kierroksella voitin kisan kakkossijoitetun, suomen ranking 19. Patrick Stenforsin lukemin 6-4,7-5. Ottelu Patrickia vastaan oli omasta mielestäni urani paras siihen asti pelaamani ottelu. Seuraavana päivänä semifinaalissa tuli vastaan Aleksi Tuukkanen, joka tuli verkolle kättelemään luovutusvoiton merkiksi sen jälkeen kun olin murtanut flunssaisen Tuukkasen syötön toisessa erässä minun johtaessa 6-0, 3-1. Finaalissa pääsin pelaamaan paikallista tennislegendaa Juho Paukkua vastaan, joka hallitsi Suomen junioritennistä minun pelatessani kahta vuotta nuorempien sarjassa. Matsissa saattoi paistaa minun pieni huolimattomuus tärkeissä hetkissä ja hienoinen vastustajan ylimääräinen kunnioitus, joka lopulta päätyi siihen pisteeseen että turnauksen mestariksi selviytyi Juho voittaen finaalin 6-4,7-5. Viikonloppu oli kuitenkin todellinen onnistuminen ja tuntui, että olin päässyt jonkinlaiseen maaliin omalla matkallani siinä mielessä, että nyt viimeistään todistin itselleni sen tason millä uskoin parhaimmillani pelaavani. Maha oli siis tyytyväisyydestä täynnä.
Tuon Lahden turnauksen jälkeen pelasin vielä Oulussa MA-kisat sekä 2-pelissä että 4-pelissä Jaakon kanssa. Oulussa pelaaminen oli kuitenkin ensi hetkistä lähtien todella vaikeaa niin henkisesti ja fyysisesti. Henkisesti olin vielä liian tyytyväinen edellisistä otteluista ja fyysisesti liikkumista hidasti ja vaikeutti nivusvamma. Matseissa tuntui kuitenkin olevan panosta kotiseuralle rakkaan vihollisen OVS:n hallissa. Olin myös viikonloppuna valmentajan roolissa seuraamassa junnujen edistystä, joten siitäkin syystä tuntui, että vaikka nyt vaikeaa on, paras tullaan antamaan taistellen. Tuplamestaruus kuulostaa hienolta lopputulokselta, mutta oli vain yhden pisteen päässä, että kaksinpelit olisivat loppuneet jo paljon aikaisemmin, kun toisen kierroksen matsissa Koiviston Otolla oli kaksi peräkkäistä ottelupalloa. Siitä selvittiin kuin ihmeen kaupalla ja finaalissa Valtteria vastaan jouduin kaivamaan maan pinnan alapuolelta taistelutahtoa ja KarTelaista pöhinää, mikä siivitti voittoon. Tässä turnauksessa oli tärkeää nähdä, kuinka se on ok jos häviäisikin, ettei anna sen lamaannuttaa sinua ja toinen, että taistelutahtoa voi ammentaa kun on selkeä motivaatio ja syy, miksi taistelen ja annan kaikkeni vaikken siitä itse suoranaisesti hyötyisi mitenkään.
Kuin edellisvuoden toisintona, myös tällä tenniskaudella tuo loppukevät ja kesä meni muhin asioihin keskittyessä kuin omiin peleihin. Mutta väistämättä siitä on ollut hyötyä myös omaan peliin, kun on syventynyt valmennuspuolella muiden pelaajien kehittämiseen. Ennen kaikkea pohdinta taktisen pelaamisen taidoista on avannut lisää näkemyksiä ja mahdollisuuksia kilpaottelun tapahtumiin. Syyskausi kuitenkin alkoi tänä vuonna vauhdikkaammin, siitä syystä että Joensuussa järjestettiin syyskuussa avoimen luokan turnaus ja siellä kohdattiin Leon kanssa paikallisfinaalissa. Ottelu oli hyvätasoinen ja molempien itseluottamusta ruokkiva. Joensuun kisan jälkeen päätin lähteä vähän jopa extempore- matkalla Helsinkiin Finnish Tourin kisoihin. Leo kanssa pelatusta ottelusta sai hyvän pelifiiliksen ja lyöntitunteen, että aivan kuin tässä olisi hypätty uudelle tasanteelle omassa pelissä ja oli mukava päästä se testauttamaan heti suomen kovimpia tennispelaajia vastaan. Helsingissä voitin ekan kierroksen ottelun Ron Liebkindia vastaan 6-4,6-0 ja toisella kierroksella kisojen 6. sijoitetun, suomen ranking 19. Roni Rikkosen 6-7,6-4,6-4. Reilun tunnin päästä toisen kierroksen matsista, vastaan asettui kisojen ykkössijoitettu, tampereen legenda Lauri Kiiski. Paras terä oli poissa ja Lauri pelasi tasaisen tappavasti. Tulos 6-3,6-3 kuvastaa hyvin tuota matsia. Pysyin mukana, ajoittain jopa hallitsin kentän tapahtumia, mutta Laurin korkean pelitason tasaisuus oli tuossa hetkessä ylittämätön este ja kotiin palattiin taas täynnä itseluottamusta siitä, että kuuluin näihin karkeloihin. Matsit kuitenkin vaati oman veronsa, ja jalkojen palautumiseen ei riittänyt edes viikko. Jos haluaa mennä eteenpäin ja pärjätä jopa suomen aivan kärkipelaajille, on pystyttävä olemaan kovassa peruskunnossa niin fyysisesti kuin henkisestikin, ja koko turnauksen ajan.
Heti seuraavana viikonloppuna käynnistyi sarjakausi ottelulla Smash-Kotkaa vastaan. Matsit pelattiin koti hallissa ja minä pääsin ottamaan mittaa Kotkan kakkosjoukkueen kärkipelaajasta, Valtteri Ahdesta. Ahti majailee suomen ranking listalla sijalla 25. ja on hyvin paljon pelejä pelaava, tasaisen pelisuorituksen omaava vastustaja. Tiesin kuitenkin, että tämän hetkinen pelitasoni pystyy horjuttamaan Valtteria ja uskoin voittavani ottelun jopa selkeästi. Ensimmäisen kerran tämän kahden vuoden aikana tässä projektissa, lähestyin tulevaa ottelua ja vastustajaa sillä asenteella, että voitan varmasti tämän ottelun. Sekin oli kiva nähdä miten se vaikuttaa ottelun kulkuun ja lopputulokseen. Ottelu päättyi minun voittoon 6-4,6-7(1),10-7, mutta fiilikset olivat hyvin kaksijakoiset. Omasta mielestäni en päässyt lähellekkään omaa pelitasoani mihin uskoin yltäväni ja toisaalta muut hehkuttivat miten hyvää peliä pystyin pelaamaan. Paavo jopa sanoi, että se oli parasta tennistä mitä minä olen koskaan pelannut ja Paavo jos joku on niitä pelejä nähnyt ja todistanut. "Hmm, tässä täytyy nyt olla jotain kummallista...", mietin kun omasta mielestäni pelasin ja keskityin surkeasti ja minulla oli suuria vaikeuksia itseni kanssa kentällä, kun taas kaikki muut olivat sitä mieltä, että peli oli loistavaa ja ottelu oli hieno voitto. Katsoin sitten jälkeenpäin matsin videolta ja täytyi todeta itsekin, että peli kyllä näytti hyvältä ja taktisesti kypsältä ja hyvätasoiselta, mutta se mitä tapahtui siinä sisäisesti oli jotain aivan muuta. Tärkeintä oli kuitenkin voitto KarTelle ja hyvä kauden avaus koko joukkueelta.
Ottelun kokemus ja oivallukset jäivät kypsymään ja siitä tullaan pienen aikamatkan jälkeen tähän hetkeen, kun tässä juuri nyt kirjoittelen. Tänä viikonloppuna sarjaottelut jatkuu kahdella kotipelillä Lahtea ja Oulua vastaan ja otteluihin lähdetään ihan hyvällä valmistautumisella. Joulukuussa on sitten vielä pari sarjaottelua, kotikisat Joensuussa ja päähuipennuksena Kotkan SM-kisat. Kirjoitellaan mitä tapahtuu....
