Friday, January 21, 2011

Paasto Vol. 2

Laitetaas nyt välillä näitä ruoka-aiheisia juttuja tänne ettei karkaa ihan käsistä...

Aiemmassa tekstissä mainitsin tosta porukoiden kanssa tehdystä jenkki road tripistä. Vaikka reissu olikin huikeuttakin huikeampi, se kuitenkin vaati oman veronsa. Matkakumppanieni katseet ja ajatukset suuntasivat hyvinkin usein noihin amerikkalaisten jokapäiväisiin pyhiinvaelluspaikkoihin. Nyt ei kuitenkaan kyse ollut uskonnosta. Vaan kaikkien palvomasta pikaruoasta.

Meillä suomessa on tarjolla (ainakin tietääkseni) kaksi hampurilaisravintolaketjua. Yhdysvalloissa niitä on muutama enemmän. Ja tietenkin kun niitä eri ketjujen hampurilaisia ei suomesta saa, pitää ne varastoida omaan mahaan että voi tuoda ne mukanaan tänne pakkaseen vartalon lämmikkeeksi viltin sijaan. Tuli siis kokeiltua loman aikana Super Size me- kuuri, joka jääköön viimeiseksi semmoiseksi. Täytyy kuitenkin myöntää että nuo rasvaa tihkuvalla naudanliha pihvillä varustetut, pekoniin ja tuplajuustoon käärityt pullamössö kokonaisuudet maistuivat ajoittain erittäin herkullisilta. Ainut haittapuoli siinä kolmen puraisun hyvässä olossa oli se 3 tuntia kestävä paha olo. Noh, kantapään kautta.

Meitsi tilaamassa uutta Chicken Mc'Nuggets settiä


Suomeen paluun jälkeen oli siis tarkoitus aloittaa puhdistaa kroppaa ja sit taas jatkaa huippusafkojen ja superfoodien syömistä. Tällä hetkellä on tuo puhdistusvaihe käynnissä. Tunnin päästä on mehupaastoa 5pvä takana ja nyt ei tarvii kenenkään odotella uutta jäistä paaston lopettamisvideota sillä jotakin on viime kerrasta opittu ja tähän mennessä homma on menny oikein mallikkaasti.

Syyt minkä takia homma sujuu toisin kuin viime kerralla:
- valmistauduin paljon huolellisemmin (söin kevyesti noin 4 pvä ennen paastoa)
- oon pitäny juomisistani kirjaa ja pidän huolen että saan tarvittavan määrän nestettä joka päivä
- turhat fyysiset rasitteet on tällä kertaa jätetty pois
- kuunnellut kroppaani ja levännyt aina tarvittaessa

Muutenkin oon noudattanu aika tarkkaan noita paaston ohjeita, ku viime kerralla menin melko näppituntumalla.

Päädrinksuna käytän sitruuna/vaahterapalmusiirappi mehua. Sitä 1l-1,5l/pvä. Muita juomia kuten kofeiinitonta vihreetä luomuteetä ja biottan paastomehuja yritän juoda kans sen 1l-1,5l/pvä. Keskimäärin näinä viitenä päivänä kurkusta on menny alas 2,5l/pvä.

Katotaan miten pitkälle jaksan, mut tarkoitus ois olla yhteensä 10pvä paastolla. Tällä hetkellä ajatus vielä viidestä lisäpäivästä tuntuu suoraansanottuna melko vaikealta. Fiilis on ollu aivan huikee mitä tulee ajatuksien pirteyteen ja yleiseen oloon kropassa, mut sen verran alkaa eri tuoksut houkutella et katotaan miten pitkälle mulla riittää tätä spartalaista itsekuria.

Kysykää lisätietoja tosta paastosta vaikka suoraan multa jos kiinnostaa sellasta alottaa näin uuden vuoden kunniaksi.

ps. kuulin tänään ystävältäni et paaston vaikutukset voi olla niinkin huomattavat että kun on ollu tarpeeks pitkään ilman ruokaa, keho alkaa hajottaa kaikenlaisia jänniä juttuja kuten mm. syöpäkasvaimia. Liekkö nyt kuitenkaan, hippien touhuahan tämä paastoilu on.

Hyvää viikonloppua!

3 comments:

  1. Terve, hippi! Paljo sulla on lahteny painoo nyt? Et oo muutenkaan missaan tankkerikunnossa ollu..

    ReplyDelete
  2. :D mä kyl ehk jään odottaa vähän sitä jäistä paastonpäätös videota!!

    Allu

    ReplyDelete
  3. En oo kyllä ees vaa-alla käyny mut nyt äsken kävin ja paino oli tippunu ainakin tuon pari kiloa. Reissun jälkeen oon tähän päivään asti tippunu jotain 4kg. Siitä ne kuitenkin tulee takasin kun rupeen syömään normaalisti. En muutenkaan seuraa painoani vaan lähinnä kuuntelen mikä on filis kropassa ja sen mukaan teen päätöksiä ruoan suhteen:)

    ReplyDelete