Ensiks on ihan hirvee liekki tehä kaikkee, suunnaton halu auttaa muita, päräyttävä, maailmanvallottaja fiilis…

JA SIT kaikki tuntuu romahtavan yhtenä päivänä. Kaikki meni aamusta lähtien enemmän kuin loistavasti, olin koko päivän aivan tohkeissaan KAIKESTA. Kirjottelin viestejä ystäville, juttelin ruokajutuista ja elämän siisteistä asioista kenen tahansa kanssa ja liekki oli mieletön. Mikään ei voinu pysäyttää mua. Tulin treeneistä kotiin ja olin jatkamassa ruokaohjelman kirjottamista, KUNNES tajusin että ois kouluhommia tehtävänä. Samalla hetkellä kun annoin tuon koulustressin valua mieleeni, alko kaikki tekemättömät kouluasiat painaa mieltä.

Eli palasin takaisin siihen samaan stressiin mikä koulusta mulle tulee. Se ahistunut olo et joudun tekee jotain sellasta mistä ei todellakaan tuu hyvä olo, ja mikä ennen kaikkea ei tunnu oikealta. PITÄÄKÖ mun nyt taas ruveta tekee töitä koulun eteen ja unohtaa tää oma kehitys ja omien tavoitteiden, haaveiden, ja unelmien saavuttaminen. Sen sijaan et fiilistelen iltaisin mitä haluun tehdä (vaikka en välttämättä mitään konkreettista löydäkään, kehitän itseäni siihen suuntaan koko ajan), mun täytyy ruveta pakottaa itteni johonkin sellaseen mistä en ensinnäkään saa yhtään mitään ja joka on täysin PAKOTETTUA. En löydä siihen minkäänlaista motivaatiota tai inspiraatiota. En nää et näistä asioista on oikeesti mitään hyötyä miun tulevaisuudessa. Ehkä saattaa joskus ollakin mut en sitä vielä tiedä ja sen takia en voi olla motivoitunut. Oon motivoitunut ruokajuttujen eteen sen takia, koska se kehittää mun hyvää oloa koko ajan ja sen avulla voin myös ruveta auttaa muita ihmisiä suoraan ja HETI, enkä viikon, kuukauden tai vuoden päästä. TIEDÄN että siitä mitä teen tällä hetkellä on hyötyä itselleni ja muille tässä hetkessä ja tulevaisuudessa.

Se tässä ehkä ahistaa kaikkein eniten. En näe mitään hyötyä, tai arvoa kouluhommien opiskelussa. Se ei inspiroi tai motivoi minua millään lailla. Kun taas ruoka-asiat ja muiden auttaminen saavat minut liikkeelle, haluan kerätä ja etsiä tietoa koko ajan, haluan keskustella asioista eri ihmisten kanssa, ja panna nuo kaikki opitut asiat käytäntöön, niin omaan elämään kuin muidenkin. Mulla on tällä hetkellä tosi ristiriitanen ja ahistava olo. Oon alistumassa johonkin sellaseen mihin en halua. Koulunkäyntiin. Viime aikoina oon oikeesti alkanu tehä asioita joilla on merkitystä (levittänyt hyvää fiilistä, auttanut ihmisiä niiden asioissa, lopettanut nuuskan käytön, parantanut omaa fyysistä fiilistä, löytänyt uusia ulottuvuuksia, löytänyt haaveita, unelmia, asettanut tavoitteita, alkanut tekemään asioita noiden unelmien ja haaveiden eteen, etsimään töitä, tekemään ruokaohjelmaa läheisille, alkanut kirjoittaa kahta eri blogia, ollut ihmisiin joka päivä yhteyksissä, inspiroinut heitä, auttanut ystäviä alkuun ruokahommista, löytänyt tennikseen suuren kipinän, päässyt läheisemmäksi kaikkien läheisteni kanssa, ja ENNEN KAIKKEA kokenut olevani elossa joka päivä). Siinä on jo aikamoinen lista ja kaikki tämä tapahtunut vajaassa 3 viikosssa. Jos jatkaisin samalla lailla, koko ajan itseäni kehittäen, mitä tapahtuukaan kuukauden, kahden kuukauden päästä???

Mutta olen vielä liian pelokas ja hauras päästämään tietyistä asioista irti. En vielä uskalla tehdä sellaisia ratkaisuja, jotka saattavat muuttaa elämäni kokonaan, täysin erilaiseen suuntaan. En uskalla irtautua siitä oravan pyörästä jossa koen tällä hetkellä kipittäväni. Uskalsin jo pysähtyä, ja katsoa miltä häkin ulkopuolella näyttää. Tuo ulkopuolinen maailma näytti kauniilta, unelmien ja haaveiden täyttämältä....mutta tällä hetkellä vielä aivan liian suurelta.

Aina tulee aikoja jolloin itseään ja omia kykyjään epäilee, mutta jos jaksaa uskoa omaan intuiitioon ja kuunnella itseään, oikea tie tulee löytymään. Tällä hetkellä en tiedä mihin tuo minun tieni kuljettaa. Jatkanko juoksemista siinä rat wheelissa jossa meno vain kiihtyy ja ainut tavoite siinä on pysyä kyydissä. VAI uskallanko hypätä siitä pois ja kurkistaa tuonne ulkopuoliseen, unelmien ja haaveiden maailmaan missä kaikki on mahdollista.

Vain aika sen näyttää...